Mainos

Makedonialaiset istuttivat 7 miljoonaa puuta

Makedonialaiset tarttuivat tänään lapioihin ja istuttivat miljoonia uusia puita ympäri maan. Kaikki halukkaat pääsivät istutustalkoisiin mukaan, sillä hallitus oli julistanut päivän yleiseksi vapaapäiväksi.

Perjantain aikana makedonialaiset istuttivat noin seitsemän miljoonaa uutta puuntaimea. Istutustempaus oli osa projektia, jonka tavoitteena on elvyttää maastopalojen runtelemia metsiä. Maastopalot tuhoavat joka kesä tuhansia hehtaareja metsää Makedoniassa.

Projekti sai alkunsa paikallisen oopperalaulajan Boris Trajanovin aloitteesta. Maaliskuun 2008 jälkeen sen puitteissa on istutettu yli 20 miljoonaa puuta. Istutuspäiviä on vuodessa kaksi, yksi maaliskuussa ja yksi marraskuussa.

Makedonian kaksimiljoonaisella väestöllä riittää istutettavaa: asiantuntijat ovat arvioineet, että paloissa vahingoittuneiden ekosysteemien elvyttäminen voi viedä jopa 50 vuotta.

(MTV3 - STT - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.