Makedonia siirtänyt sotatilan julistamista

Makedonia ei aio julistaa maata sotatilaan. Tiedotusvälineiden mukaan parlamentin huominen istunto, missä asiasta piti päättää, on lykätty myöhemmäksi.

Sotatilajulistuksen peruuttaminen on hyvä uutinen maassa vieraileville lännen edustajille, joiden mielestä sotatila vain kärjistäisi konfliktia entisestään ja uhkaisi alueen heiveröistä tasapainoa.

Hallituksessa oleva maltillinen albaanipuolue uhkasi erota, jos sotatila astuu voimaan.

Makedonian joukot ovat jatkaneet albaanissien asemien tulittamista pääkaupungin Skopjen koillispuolella lähellä Jugoslavian rajaa.

Makedonia torjuu edelleen albaanisissien ehdotukset tulitauosta. Sissien ehtona on pääsy hallituksen kanssa samaan neuvottelupöytään. Sissit ovat myös uhanneet avata uusia rintamalinjoja Makedoniaan.

Naton pääsihteeri kertoi huolestumisestaan

Robertson, George

Makedonian sotatilaa vastustavat EU:n ja Naton edustajat vierailevat parhaillaan Makedoniassa.

Makedoniassa vieraileva Naton pääsihteeri George Robertson on ilmaissut vakavan huolestumisensa Makedonian yhä kärjistyvästä tilanteesta.

Robertson sanoi maan olevan kuilun partaalla. Hänen mukaansa makedonialaisten tulisi välittömästi lopettaa aseelliset jatkuvat yhteenotot, ennen kuin maan tilanne ajautuu täysimittaiseen sisällissotaan.
(MTV3-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat