Makedonia-operaation siirto EU:lle lykkääntymässä

Makedonian rauhanturvaoperaation siirtyminen EU:lle jo lokakuussa näyttää yhä epätodennäköisemmältä. Sotilaslähteet arvioivat, ettei siirtoa ehditä toteuttaa sovitussa aikataulussa.

Makedonian rauhanturvaoperaation siirto EU:n vastuulle on lykkääntymässä. Sotilaslähteiden mukaan vahdinvaihtoa ei ehditä toteuttaa ennen lokakuun lopun takarajaa. Sotilasliitto Naton ennakoidaan jatkavan operaatiota. Jos Nato jatkaa mandaattiaan, se vastaisi operaatiosta todennäköisesti vuoden loppuun tai ensi vuoden tammikuun loppuun.

Nato ei ole vahvistanut Fox-nimellä tunnetun operaation jatkamista.

Rauhanturvaamisen oli määrä siirtyä EU:n lipun alle 26. lokakuuta. Makedoniasta on määrä tulla EU:n kriisinhallinnan ensimmäinen sotilasoperaatio. Esimerkiksi Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja on epäillyt hanketta. Tuomioja on korostanut, että hän ei näe EU:n tuovan operaatiolle lisäarvoa.

Jarruna yhä Turkki

Kesäkuussa EU edellytti, että Makedoniaan ei mennä ennen kuin yli kaksi vuotta jatkunut kiista EU:n ja Naton yhteistyöstä on sovittu. Sopimusta on jarruttanut Kreikka ja ennen kaikkea Turkki, joka toivoo voivansa aloittaa jäsenneuvottelut EU:n kanssa.

-Ilmassa ei ole merkkejä, että ongelma ratkeaisi pikaisesti, nimettömänä pysytellyt sotilasasiantuntija arvioi.

Asiaa hankaloittavat marraskuun vaalit Turkissa ja EU:n laajentuminen. EU:n odotetaan vahvistavan joulukuussa 10 uuden maan liittymisen unioniin todennäköisesti vuonna 2004. EU ei ole kuitenkaan antamassa päivämäärää Turkin jäsenneuvottelujen alkamisesta.

Taustalla ovat myös Turkin ja Kreikan vanhat rajakiistat ja maiden pelko konfliktista lähialueillaan. Kreikka kuuluu sekä unioniin että sotilasliittoon, Turkki vain Natoon.

Mikäli yllättävää edistystä kuitenkin tapahtuu lähiviikkoina, EU ja sotilasliitto voisivat sinetöidä yhteistyönsä Naton huippukokouksen yhteydessä Prahassa marraskuun lopulla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat