Makedonia jatkaa tulitaukoa

Makedonia on jatkanut tulitaukoa albaanisissejä vastaan huolimatta aiemmista uhkailuistaan.

Makedonia jatkaa tulitaukoa

Alunperin Makedonia uhkasi aloittaa laajat sotatoimet, elleivät sissit antaudu tänään puoleenpäivään mennessä. Nyt hallitus on määrännyt joukkonsa pidättätäytymään voiman käytöstä, jotta siviilit eivät joutuisi hengenvaaraan.

Sotilasliitto Nato saataa auttaa Makedoniaa taistelussa albaanisissejä vastaan. Pääsihteeri George Robertson sanoo, että Naton on annettava Makedonian hallitukselle sotilaallista apua.

Sadat Pohjois-Makedonian albaanisiviilit pakenivat aamulla kodeistaan taisteluja, joiden pelättiin alkavan uudelleen iltapäivällä. Kello 13 Suomen aikaa umpeutuneen määräajan ei kuitenkaan uskottu pitävän. Määräajan jälkeen Makedonia aikoi häätää albaanisissit vuorilta laajoilla sotatoimilla. Hallituslähteet ja länsidiplomaatit kuitenkin arvioivat, ettei Makedonian armeija toteuta suunnitelmiaan siviiliuhrien välttämiseksi.

Taisteluja vuorilla

Makedonian armeija ja albaanisissit ottivat tänään yhteen jo ennen hallituksen määräajan umpeutumista. Armeijan tiedottajan Blagoja Markovskin mukaan albaanisissit avasivat tulen armeijan joukkoja vastaan Slupcanen ja Opajen kylistä. Hän kuvaili sissien iskuja rajuimmiksi kahteen viikkoon. -Terroristit tulittivat automaattiasein ja kranaatein. Vastasimme tarvittavalla tykistövoimalla, sanoi Markovski.

Albaanitaistelijat iskivät myös Kfor-rauhanturvasotilaita vastaan Kosovon itäosassa. Yhteenotossa loukkaantui viisi albaania ja yksi otettiin kiinni, sanoi amerikkalaisista ja venäläisistä koostuvan Kfor-joukon tiedottaja Pristinassa.
(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat