Maito-Pirkka lähtee Valiosta

Pirkanmaalla ja Satakunnassa toimiva osuuskunta Maito-Pirkka lähtee Valiosta ja ryhtyy itsenäiseksi meijeriksi. Itsenäinen toiminta alkaa ensi vuoden kesäkuussa. Osuuskunnan hallitus päätti tänään itsenäisen toiminnan aloittamisesta.

Maito-Pirkan tuotantotilat ovat olleet Valiolla vuokralla. Valio on asettanut vuokrasopimuksen jatkamisen ehdoksi, että tilat myydään Valiolle vuokrasopimuksen päättyessä. Maito-Pirkan hallintoneuvosto ei ole hyväksynyt myyntiä.

Toimitusjohtaja Jorma Hyrskyluodon mukaan Maito-Pirkka kertoo lähipäivinä suunnitelmistaan. Osuuskunnan toiminta tullee huomattavasti laajenemaan nykyisestä.

Maito-Pirkka hankkii maitoa noin noin 1 200 tuottajalta 40 kunnasta. Se on ottanut maitoa vastaan noin 90 miljoonaa litraa vuodessa. Hankinnan vuotuinen liikevaihto on ollut runsaat 200 miljoonaa markkaa.

Toimitusjohtaja Hyrskyluodon mukaan liikevaihto kasvaa lähes kaksinkertaiseksi, kun myös tuotanto ja markkinointi tulevat mukaan. Yhtiö palkkaa myös runsaasti henkilöstöä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat