Maistiaisia Asuntomessuilta: Kopioi Paolan sisustusideat!

Kokkolan asuntomessujen yksi odotetuimpia on Paola Suhosen Lemminkäisen kohteeseen suunniteltu sisustus. Toteuta Paolan suunnittelemat tee-se-itse-ideat, jotka tuovat ihanan kesäistä merihenkeä kotiin kuin kotiin.

Lemminkäisen kohteeseen suunnitellun sisustuksen teemana ovat muun muassa merihenkisyys ja kierrättäminen, sillä kirpputoreilta löydetyt aarteet ja vanhan uudelleenkäyttö ovat sen kantava voima.

– Itse tekemällä esineistä saa merkityksellisempiä, Paola Suhonen kertoo.

Muun muassa meren rannalta kerätyt lasinpalaset ja halvat myrskylyhdyt ovat erinomaista materiaalia, jos ne pääsevät osaaviin käsiin.

– Olen itse käyttänyt aikaisemmin jokaista ideaa työssäni ja omassa sisustuksessani, joka Lemminkäisen kohteesta löytyy. Nyt olen vain kerännyt ne yhteen, Suhonen jatkaa.

Kun asioita katsoo uudella tavalla, voi löytää paljon erilaisia ratkaisuja – ne on vain löydettävä. Suhonen neuvoo esimerkiksi käyttämään kattauksessa erilaisia, kirpputoreilta löytyviä kauniita vintage-astioita, jotka eivät ole samaa sarjaa keskenään.

– Suomessa usein halutaan perusastiasto, jossa jokaista lautasta ja lusikkaa on tietyn verran. Maailmalla on kuitenkin jo pitkään ollut trendikästä sekoittaa eri astioita keskenään, jolloin ne muodostavat yhdessä hauskan ja värikkään kokoelman.

Ihanat ideat on koottu myös Pieni suuri ideakirjanen -vihkoseksi, josta löytyy myös Sikke Sumarin upeita vinkkejä parvekepuutarhaan.

1. Myrskylyhtykruunuvalaisin

Tämän kokoaminen vaatii hieman käden taitoja, mutta on varmasti vaivan väärti.

Sujauta huoltamolta ostettuihin myrksylyhtyihin johto ja hehkulamppukanta ja kiinnitä lyhdyt toisiinsa rautalangalla. Kolmen muodostelma toimii minimaalisena kruununa, parikymmentä alkaa olla jo näyttävää.

2. Painata itse ottamiasi valokuvia canvas-kankaalle

Lakkaa taulut kiiltäviksi venelakalla ja yhdistele siihen samalla taulun yksityiskohtia korostavia strasseja, nappeja, helmiä tai muita koristeita.

3. Hyödynnä remontin ylijääneet kaakelin palat

Remontista ylijääneille kaakeleilla voit koristella vaikkapa pöydän pinnan. Voit myös koota kirpputoreilta löytyvistä, yksittäisistä vintage-laatoista näyttäviä kollaaseja, joiden eri kuviot yhdistyvät toisiinsa värimaailman avulla.

4. Rukkaryijyn elämä jatkuu lattialla

Jos vanha ryijysi ei enää toimi seinällä, puhdista se menneisyyden pölystä ja anna sille uusi elämä kauniina, käsin solmittuna mattona.

5. Ankkurityyny

Osta paksua vaahtomuovi ja leikkaa se ankkurin muotoiseksi. Virkkaa trikookankaasta tai vanhoista trikoovaatteista leikattua nauhaa päälliseksi.

– Tämä sopii myös ihmisille, jotka eivät välitä käsitöistä, sillä matonkuteiden virkkaaminen suurella koukulla on nopeaa touhua, Paola vinkkaa.

Lisää vinkkejä löydät Kokkolan asuntomessuilta Paolan suunnittelemasta sisustuksesta ja Pieni suuri ideakirjanen -vihkosesta.

Lähde: Pieni suuri ideakirjanen

Kuvat: Lemminkäinen

Hannele Järvelä/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat