Mainos

Mainostoimistojen liitto oudoksuu puuttumista matkapuhelinmainontaan

Mainostoimistojen liitto MTL hämmästeli tänään kuluttaja-asiamiehen puuttumista matkapuhelinoperaattoreiden mainontaan. Liitto katsoi tiedotteessaan, että "kuluttaja-asiamiehen kesäuutinen" eli uhkasakoilla tehostettu markkinointikielto oli kova päätös hauskoille kesäkampanjoille.

Soneran, Radiolinjan ja Telian järjestämät arpajaiset eivät MTL:n mielestä harhauta kuluttajaa tilaamaan matkapuhelinliittymää.
-Kyseessä on selkeästi mahdollisuus osallistua vaikka kaikkiin kilpailuihin, todetaan tiedotteessa.

Liittoa kummastuttaa etenkin se, että kielto ja sakot määrättiin suoraan antamatta markkinoijille tilaisuutta neuvotella järjestelyistä. Lisäksi MTL kyselee, miksi mainontaan tartutaan etenkin kesällä. Tiedotteessa epäillään, että kuluttaja-asiamiehen toimisto haluaa tänä kesänä nimenomaan estää hauskojen kilpailujen järjestämisen.
-Viime kesänä Suomessa kiellettiin "väkivalta" mainoksissa, valittaa MTL.

Mainonnan kansainvälisten perussääntöjen sekä kuluttajansuojalain tulkinta on liiton mielestä käynyt viime aikoina niin vaikeaksi, että viranomaisten olisi aika pohtia asiaa yhdessä mainostajien, mainosvälineiden ja mainostoimistoalan kanssa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.