Mainostoimistojen ja puolueiden yhteistyö tiivistyy

Mainostoimistot ovat saamassa aiempaa selvästi näkyvämmän roolin ensi kevään vaalikampanjoissa. Vaaliasiantuntija kuitenkin varoittelee, ettei politiikka saisi jäädä liialisen brändäyksen jalkoihin.

Suomen huippumainostoimistot lähtevät näkyvästi mukaan ensi kevään eduskuntavaalien kampanjasuunnitteluun. Taistelu vaalivoitosta ja erityisesti liikkuvista äänestäjistä saa puolueet hakemaan markkinoinnin ammattilaisten apua entistä tiiviimmin.

Uudenlaista mainonnan linjaa hyödynnettiin jo presidentinvaaleissa Sauli Niinistön kampanjassa, josta on jäänyt vahva jälki suomalaiseen politiikkaan vaalitappiosta huolimatta. Markkinointitoimisto Bob Helsingin ja Kokoomuksen "Työväen presidentti" -iskulause herätti voimakkaita tunteita, sillä termi tunkeutui Tarja Halosen ja demarien omimmalle alueelle.

Åbo Akademin tutkimusjohtajan Kimmo Grönlundin mukaan Niinistön kampanjassa tuotiin suomalaisittain aivan uusia piirteitä vaalikampanjointiin. Ulkomailla vastaavanlaista linjaa ovat hyödyntäneet muun muassa Ruotsin uusi pääministeri Fredrik Reinfeldt ja Britanniassa Tony Blair.

"Liiallisella brändäyksellä vaaransa"

Kokoomuksen lisäksi nyt myös muut puolueet etsivät kampanja-apua maan kärkitoimistoista. Keskusta on tehnyt pitkän sopimuksen viime vuosien palkituimman mainostoimiston PHS:n kanssa. Myöskään huipputoimistot eivät enää vierasta puolueita asiakkaina.

- Apua tarvitaan viestien kiteyttämiseen siihen että saadaan oma haluttu sanoma esille voi olla että tekevät sen paremmin kuin ne jotka luulevat tietävänsä paremmin oma sanoma käännettävä kansan kielelle, sanoo projektinjohtaja Marko Parkkinen markkinointitoimisto Bob Helsingistä.

MTV:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund varoittaa, että puolueiden ja mainostoimistojen tiivistyvässä yhteistyössä on myös vaaransa, sillä politiikan viesti saattaa kadota brändäyksen taakse.

- Mainontaa tehdään pääsääntöisesti verovaroin, eikä mainonnalla saisi luoda ylisuuria odotuksia. Poliittisella toiminnalla on kuitenkin suurin merkitys, Grönlund sanoo.

Äänestäjät pääsevät arvioimaan kampanjoiden tasoa vasta ensi vuoden puolella kun vaalityö pääsee vauhtiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat