Mainosmies: Ottakaa tv:n vaaliväittelyyn kysymyksiä vain yleisöltä

– Aina kun tv:ssä on kiivas vaalikeskustelu, siitä käydään pitkä jälkipyykki sosiaalisessa mediassa. Olisi vielä jännempää, jos tv:n vaalikeskustelu vedettäisiin aidosti läpi suoraan yleisön kysymyksillä, esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Sellaisen väittelyn haluaisin nähdä, ehdottaa Soprano-verkkoviestintäyhtiön varatoimitusjohtaja Taneli Tikka.

Aamun Huomenta Suomessa vieraillut Tikka tosin muistuttaa, että sosiaalinen media on provosoiva väline.

– Sosiaalinen media voimistaa mielipiteiden ääripäitä, joten siellä pääsevät esiin sekä laaduikkaimmat että heikoimmat mielipiteet, Tikka sanoo.

– Sosiaalinen mediahan on vanhaa kunnon kahvipöytäkeskustelua, porukka vain on laajempi. Siinä päästää myös lähemmäksi ehdokkaita, koska siinä saadaan osin suora yhteys ehdokkaseen, toinen aamun vieras, Aalto-yliopiston viestintäjohtaja Tapio Hedman puolestaan toteaa.

Hedman siirtyy mainostoimisto SEK & Greyn toimitusjohtajaksi maaliskuussa.

Tienvarsimainokset pakkopullaa

Hedmanin mielestä perinteisellä mainonnalla ei ole enää tässä vaiheessa presidentinvaalikamppailua suurta merkitystä. Perinteistä kadunvarsimainontaa Hedman pitää pakkopullana.

– Näkyminen julkisuudessa ja sosiaalinen media ovat nyt merkittävämpiä. Itse asiassa kadunvarsimainokset ovat olleet tylsiä näissä vaaleissa. Ja nyt kamppailusta uupuu se, että sloganeista syvennettäisiin. Mitä se presidentin työ on? Mitä sillä haluttiin sanoa? Hedman kysyy.

Pahvi-Saulin kierrättäminen ympäri Suomea ja siitä kertova blogi sekä Haaviston uran aikaisempien aloitteiden esiin nosto ovat mainosmiesten mielestä hyviä mainostemppuja. Samoin kiitosta saa vaalikahvien jakaminen lauantai-iltaisin ravintolajonossa odottaville.

– Ei näitä vaaleja pelkästään somella voiteta, ehdokkaiden ja kannattajien pitää jalkautua, Tikka muistuttaa.

- Viime kädessä ehdokkaan persoona ratkaisee, Hedman päättää.

Katso Taneli Tikan ja Tapio Hedmanin haastattelu: (Huomenta Suomi 30.1.2012)

Lue myös:

    Uusimmat