Maija-Liisa Lahtinen teki tutkintapyynnön Pekka Paavolasta

Pekka Paavola hoiti aikanaan monia Urpo ja Maija-Liisa Lahtisen raha-asioita. Oikeudenkäynnissä hän oli syyttäjän kutsumana todistajana.

Lehtikustantaja Urpo Lahtisen leski Maija-Liisa Lahtinen on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Tampereen entisestä kaupunginjohtajasta Pekka Paavolasta. Lahtinen pyytää poliisia selvittämään, todistiko Paavola valheellisesti Lahtista koskeneessa kavallusoikeudenkäynnissä.

Lahtinen sai viime vuonna vankeustuomion vuonna 1994 kuolleen miehensä kuolinpesän varojen kavaltamisesta. Kyse on noin 5,5 miljoonasta eurosta, jotka talletettiin sveitsiläiselle pankkitilille. Maija-Liisa Lahtista ei ole tavoitettu kärsimään tuomiotaan, vaikka hänestä on annettu etsintäkuulutus Suomen ulkopuolellekin.

Paavola hoiti aikanaan monia Urpo ja Maija-Liisa Lahtisen raha-asioita. Oikeudenkäynnissä hän oli syyttäjän kutsumana todistajana. Väärän valan antamisesta oikeudessa voi saada enimmillään kolme vuotta vankeutta.

Rikostarkastaja Tapio Kalliokoski Keskusrikospoliisista korostaa, että tutkintapyyntö ei sinänsä merkitse, että poliisi epäilisi Paavolaa rikoksesta. Tutkintapyynnön jätti Maija-Liisa Lahtisen asianajaja.

- Asiakirja-aineisto on pöydälläni, mutta tässä on vielä jonkin verran lisäselvityksen tarvetta. Viikon tai kahden kuluessa pystytään arvioimaan, onko poliisin syytä aloittaa esitutkinta, sanoo Kalliokoski.

Pekka Paavola toimi Tampereen kaupunginjohtajana vuosina 1969-85. Hän erosi virastaan jouduttuaan epäillyksi lahjusten ottamisesta ja siirtyi Urpo Lahtisen Lehtimiehet-yhtiön palvelukseen.

Vuodesta 1993 Paavola on ollut Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen. Valtuuston porvarileiri ajaa puolueisiin sitoutumatonta Paavolaa puheenjohtajaksi demareiden Hanna Tainion tilalle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat