Maidon pohjoinen tuki säilyy tuotantoon sidottuna

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ja EU:n maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel pääsivät asiasta sopimukseen tänään.

Anttila on tyytyväinen, että pohjoisen alueen maidon ja naudanlihan tuissa ei tarvinnut siirtyä hehtaaritukiin muiden EU-maiden tavoin.

Sika- ja siipikarjatalouden tuet puolestaan irrotetaan tuotannosta ensi vuoden alusta vastaavalla tavalla kuin Etelä-Suomessa.

MTK protestoi heti

MTK ilmoitti tuoreeltaan olevansa pettynyt ratkaisuun. MTK:n mukaan pohjoisen tuen maksuvaltuutta leikattiin merkittävästi, sika- ja siipikarjatalouden tuet irrotettiin kokonaan tuotannosta eikä EU:n juuri päätetyille maidon lisäkiintiöille saada maksaa pohjoista tukea.

Tällä tavalla komissio rapauttaa vakavasti Suomen liittymissopimuksessa sovittua pysyvää tukijärjestelmää.

Vaikka maksuvaltuuden leikkaaminen ei välittömästi vaikuta pohjoisen tuen maksettuun määrään, MTK pitää leikkausta suurena menetyksenä.

Anttila torjui MTK:n arvostelun. Hän katsoi järjestön vaatineen mahdottomia. Väitteet maksuvaltuuden leikkaamisesta ovat hänen mukaansa vääriä, koska nykyistäkään 382 miljoonan euron maksuvaltuutta ei ole tarvittu.

Tukea on maksettu vain 327 miljoonaa. Maitokiintiölisäyksiä ei saada Anttilan mukaan koskaan pohjoiseen tukeen, koska artikla kieltää sen.

- Toivon etujärjestöltä sellaista asennetta, että tunnustetaan realiteetit, Anttila sanoo.

Tänä vuonna 142- tukea arvioidaan maksettavan yhteensä hieman alle 35 000 tuensaajalle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat