Mainos

Mäenpää: Tupomalli ei huomioi yritysten kilpailukykyä

Mäenpää siirtyisi esimerkiksi nelivuotisiin tuloratkaisuihin, joiden palkankorotuksista osa sovittaisiin yrityksissä.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää katsoo, ettei nykyinen keskitetty tuloratkaisumalli ota riittävästi huomioon yrityksissä tapahtuvia muutoksia.

Mäenpää sanoo Helsingin Sanomissa, että tulosopimukset ovat parantaneet kansantaloutta ja palkansaajien ostovoimaa. Yritykset joutuvat kuitenkin kovenevassa kilpailussa tekemään nopeita ratkaisuja. Paikallista muutoksenhallintaa ja sopimista voitaisiinkin tehdä nykyistä enemmän.

Mäenpää olisi muun muassa valmis harkitsemaan nelivuotisia tuloratkaisuja, joiden palkankorotusvarasta osa siirrettäisiin suoraan yrityksiin jaettavaksi. Lisäksi yrityksissä voitaisiin sopia aiempaa laajemmin muun muassa työajoista, tulospalkkauksesta ja erilaisista rahastomalleista.

Mäenpää kehittäisi palkankorotuksia ja työehtoja koskevaa sopimusjärjestelmää nykyisen, vuoden 2007 syksyyn voimassa olevan sopimuskauden aikana.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.