Madonnan Ranskan-lava romahti - kuolleita jo kaksi

Ranskassa Madonnan esiintymistä varten pystytetty lava on romahtanut. Paikallisten pelastusviranomaisten mukaan yksi ihminen sai surmansa heti. Lisäksi kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti ja ainakin neljä muuta sai lieviä vammoja. Toinen vakavasti loukkaantuneista kuoli sairaalassa perjantaina.

Onnettomuuspaikalla oli palomiehiä, ambulansseja ja pelastushenkilökuntaa koirien kanssa.

Lavaa oltiin juuri rakentamassa, kun sen katto sortui. Lavaa oli rakentamassa 50 henkilöä, joista jopa kaksitoista oli sortuvan katon alla.

Tähti kertoo olevansa järkyttynyt tapahtuneesta.

Madonnan on tarkoitus esiintyä Ranskan Marseillessa viikonloppuna. Viranomaisten mukaan konsertti on peruttu onnettomuuden vuoksi. Velodrome -jalkapallostadionille mahtuu 60 000 ihmistä. Turman syystä ei ole vielä tietoa.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat