Madonnalla oli yllättävä ohjelma Suomen-vierailulla

Madonna viihtyi Suomessa usean päivän ajan.

Sunnuntaina Helsingin Olympiastadionilla konsertoinut Madonna viihtyi Suomessa yllättävän pitkään. Tähden oletettiin lähtevän Suomesta sunnuntaisen konsertin jälkeen, mutta laulaja päätti jäädä perheensä kanssa Helsinkiin useammaksi päiväksi. Madonna poistui Suomesta vasta keskiviikkona, ja suuntasi kohti Osloa, jossa tähti nousee lavalle vielä tänä iltana.

Suomen-vierailunsa aikana Madonna asui Hotel Kämpissä, joka on tunnettu luksushuoneistaan ja loistavasta sijainnistaan Helsingin keskustassa. Madonna vieraili maanantaina Linnanmäellä yhdessä lastensa kanssa. Vierailunsa aikana tähti halusi olla tunnistamaton, ja laulaja kieltäytyi erikoisjärjestelyistä. Madonna nähtiin ainakin legendaarisen vuoristoradan kyydissä.

Myöskään laulajan lapset eivät nauttineet pelkistä luksuselämyksistä Helsingissä ollessaan. Madonnan lapset nähtiin tiistaina Helsingin keskustan läheisyydessä sijaitsevan Santa Fé -ravintolan terassilla. MTV3.fi:n saamien tietojen mukaan ravintola ei tiennyt etukäteen saapuvista julkkisvieraista. Itse Madonnaa ei ravintolassa kuitenkaan nähty.

Madonna poistui Suomesta keskiviikkopäivänä puoli kahdelta. Tähti konsertoi illalla Oslossa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat