Madonna suututtaa somessa – vastasi vihaajille

Madonnan tulevan levyn kampanjaa on kritisoitu siitä, että se latistaa merkkihenkilöiden saavutukset markkinointikäyttöön.

Laulaja Madonnan alkuvuodesta ilmestyvän levyn mainoskampanja on raivostuttanut sosiaalisessa mediassa.

Madonna on julkaissut Instagram-tilillään kuvia, joissa tunnettujen henkilöiden kasvoille on käsitelty hänen tulevan Rebel Heart -levynsä kansikuvasta tuttuja säikeitä.

Kuvissa esiintyy Miley Cyruksen kaltaisten tähtien lisäksi myös historian merkkihenkilöitä kuten Martin Luther King ja Nelson Mandela – ihmisiä, joilla on Madonnasta kapinallinen sydän.

– Tämä #rebelheart taistelti vapauden puolesta! Madonna kirjoitti Mandelan kuvan yhteyteen.

Kuviin on sadellut kommentteja, jotka kritisoivat Madonnan tapaa käyttää merkkihenkilöiden saavutuksia musiikin markkinointiin. Jotkut kommentoijista ovat ilmoittaneet olevansa kampanjan jälkeen entisiä Madonna-faneja.

Madonna lienee aavistanut kuvien herättävän tunteita, sillä päivää ennen Kingin ja Mandelan kuvien julkaisua hän julkaisi varoituksen.

– Rakkaat vihaajat, minulla on teille vielä paljon enemmän raivottavaa. Olkaa kärsivällisiä! kuvassa luki.

Madonnan tuleva albumi oli edellisen kerran otsikoissa, kun monet sen kappaleet vuotivat nettiin vapaasti kuunneltaviksi. Vastaiskuna kyberterrorismiksi nimittämälleen vuodolle Madonna julkaisi osan kappaleista vapaaehtoisesti ennakkoon.

Lue myös:

    Uusimmat