Madeleinen etsinnöissä uusi epäilty

Portugalin poliisi uskoo saaneensa tähän saakka vahvimman johtolangan 4-vuotiaan Madeleinen etsinnöissä.

Portugalin poliisilla on uusi epäilty liittyen Madeleine McCannin katoamistapaukseen.

Portugalin poliisi kertoi eilen pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että se etsii nyt valkoihoista, 35-40-vuotiasta lyhythiuksista miestä, jonka nähtiin kantavan 4-vuotiaan Madeleinen katoamispäivänä käsissään pientä lasta tai jotain, mikä vaikutti pieneltä lapselta. Madeleine vietiin vanhempiensa hotellihuoneesta Portugalin Algarvessa kolme viikkoa sitten.

Poliisin mukaan miehellä oli yllään tumma takki ja vaaleat housut. Poliisi uskoo kyseessä olevan tähän asti vahvin johtolanka kadonneen brittitytön etsinnöissä.

Madeleinen vanhemmat kertoivat Sky Newsin haastattelussa tuntevansa valtaisaa syyllisyyttä Madeleiden jättämisestä yksin tämän katoamisiltana. Madeleinen äiti Kate sanoi käyneensä tasaisin väliajoin tarkistamassa, että kaikilla kolmella lapsella oli kaikki kunnossa sillä aikaa, kun he olivat aviomiensä kanssa illallisella hotellin välittömässä läheisyydessä. Madeleinen isä Gerry sanoi haastattelussa, ettei syyllisyys jätä heitä koskaan rauhaan.

(MTV3-SKY)

Lue myös:

    Uusimmat