Kymmenettuhannet kävivät maauimalassa – osassa kausi jatkuu

Maauimalat ovat vetäneet runsaasti väkeä tänä kesänä.

Esimerkiksi Turun Kupittaalla ylitettiin selkeästi viime vuoden kävijämäärä. Kupittaalla kävi tänä kesänä liki 70 000 ihmistä, kun viime vuonna kävijöitä oli 57 000.

Hämeenlinnassa kunnostuksen jälkeen avattu Ahveniston maauimala on ollut erittäin suosittu. Kaupungin viestinnästä kerrotaan, että uimalassa on käynyt noin tuhat ihmistä päivittäin. Ahveniston parkkipaikalle on ollut useana päivänä jonoa vielä tunti ennen sulkemisaikaa.

Porissa tehtiin kävijäennätys heinäkuun osalta. Uimalassa kävi heinäkuussa yli 48 000 ihmistä.

Joillain paikkakunnilla maauimaloiden aukioloa on pidennetty kovan kysynnän takia. Muun muassa Hyvinkään Sveitsissä päädyttiin viikon mittaiseen jatkoaikaan. 

Kaikissa uimaloissa ei ole mahdollisuutta jatkaa kautta. Esimerkiksi Lahdessa uimastadion on jo kiinni, koska sen henkilökunta on siirtynyt uimahalleihin eikä stadionille riitä valvojia.

Lue myös:

    Uusimmat