Maatalouskomissaari piipahti suomalaisnavetassa

Suomessa vieraileva komission uusi maatalouskomissaari, romanialainen Dacian Ciolos sai tänään käytännön kokemusta suomalaistilojen vaihtelevista tuotanto-ja sääoloista. Joensuun ympäristössä tiloihin tutustunut komissaari myönsi Suomen poikkeusolot, mutta muistutti niitä olevan muissakin jäsenmaissa. Suomen vierailun aikana hahmotellaan unionin tulevaa maatalouspolitiikkaa, johon ennakoidaan isoja rakennemuutoksia vuodesta 2013 alkaen.

Antti ja AinoSivosen maitotilalla jouduttiin iltalypsyä siirtämään parilla tunnilla, kun maatalouskomissaari tuli kylään. Yli 30 asteen helle antoi näytteen suomalaisen maatalouden äärioloista ja jopa 70 asteen vuotuisesta lämpötilavaihtelusta. Pariinkymmeneen jäsenmaahan puolessa vuodessa tutustunut komissaari Dacian Cholos ei pidä Suomen maatalousoloja kuitenkaan unionissa eriskummallisina.

- Vaikeita tuotanto-olosuhteita on Suomen lisäksi muillakin viljelijöillä Euroopassa. Ehkä ei samanlaisia vaikeuksia, mutta erilaisia erityisongelmia kuitenkin, luonnehti ikomissaari Cholos.

Romanialaiskomissaari aikoo kuunnella joka maassa viljelijöitä ja luoda pohjaa maataloustukien ehkä isoillekin rakenneuudistuksille. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan Suomi ei tyrmää ajatuksia.

- Se, että erilaisuus otetaan huomioon on Suomelle erittäin tärkeä asia, koska meillä on niitä erityistarpeita, joita löytyy muualtakin. Tämä kuulosti todella hyvältä, kertasi Sirkka-Liisa Anttila.

Antti Sivosen tilalla komissaari väänsi kättä pikkuisäntien kanssa ja sai konkreettisesti huomata, että Suomessa ei ole mitään aikomuksia lopettaa omaa elintarviketuotantoa.

- Olen iloinen, että olosuhteista huolimatta löytyy ihmisä, jotka haluavat harjoittaa maataloutta, vaikka se on ymmärrettävästi vaikeaa, sanoi Cholos.

Kesävierailu oli täynnä lämpimiä puheita. Todellinen arki komissaarille koittaa alkuvuodesta, kun ryhdytään pohtimaan mihin komission maatalousrahat jatkossa oikeasti riittävät.

Katso Keimo Lehtiniemen juttu Joensuusta

Lue myös:

    Uusimmat