Maatalouden tukitiedot julkisiksi toukokuussa

Maataloustukien yksityiskohdista kiinnostuneille koittaa ensi kuun alusta uusi aikakausi, kun rekisteritiedot tuista tulevat julkisiksi. Tuolloin tulee voimaan uusi laki maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmistä. Lisäksi syksyllä internetistä voi suoraan lukea maatalouden EU-tuista ja niiden saajista.

Vuoden toiminnassa ollut Maaseutuvirasto (Mavi) on viime ajat valmistautunut tiedonjanoisten kyselyihin. Tarkat ohjeet tietojen hakemisesta tulevat Mavin verkkosivuille 2. toukokuuta. Vastauksia luvataan viimeistään kahden viikon kuluttua pyynnöstä.

Uudistuksen taustalla on se, että nykyisin voimassa oleva maatilarekisterilaki on auttamattomasti vanhentunut. Laki säädettiin ennen uutta perustuslakia ja tietosuojalakia, joten se ei ole vastannut näiden lakien periaatteita. Maatilarekisterilain perusteella tukitietoja ei ole voitu antaa julkisuuteen, mikä on ollut hallinnollekin kiusallinen asia.

Tosin uudenkaan lain perusteella kaikki tiedot eivät ole julkisia. Salaisia ovat vastakin luottotiedot sekä valtion takaukset ja lainat.

Tietosuojasäännöt kuitenkin estävät sen, että tiedot kansallisista tuista olisivat poimittavissa suoraan internetistä.

Pyydetyt tiedot toimittaa maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike). Rekisteritietoja voi pyytää myös kunnista ja TE-keskuksista. Kyse on tällöin kuntien tai TE-keskusten käsittelemistä tukitiedoista.

Tiedot eivät ole ilmaisia

Mavissa uudistuksen uskotaan kiinnostavan ainakin mediaa. Julkisuudessa on koettu ongelmaksi esimerkiksi se, että joistain julkisuuden henkilöistä ei ole saatu tukitietoja.

Toukokuussa voi siis pyytää tietoja esimerkiksi sadasta eniten maataloustukia saaneista. Kansalainen voi myös marssia esimerkiksi kunnanvirastoon ja pyytää nähdäkseen suurimmat tuensaajat kunnassa. Ilmaiseksi tietoja ei kuitenkaan saa. Mavi onkin laatinut hinnaston tiedoille. Kunnilla ja TE-keskuksilla on omat hinnastonsa.

Mavin tietojärjestelmästä voidaan saada maatilojen omistajuuteen ja hallintaan, maatalouden tukemiseen ja maaseudun kehittämisen tukemiseen, vienti- ja sisämarkkinatukiin sekä tukien maksuun ja valvontaan liittyvien rekistereiden tietoja. Tukien hankkimisessa tapahtuneet rikkeetkin ovat julkista tietoa.

EU-tukien esittäminen internetissä perustuu vastikään annettuun asetukseen. Syyskuun jälkeen kunkin jäsenmaan on julkaistava viime vuoden alun ja lokakuun puolivälin aikana maataloustukirahastosta ja maaseuturahastosta maksetut tuet. Tiedoissa näkyy sekä EU:n osuus että kansallinen osuus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat