Maata, jossa ei ole valtiota, on vaikea nostaa jaloilleen

Haluaisin kiittää euroalueen valtiovarainministereitä hyvästä ratkaisusta. Yli puoli vuorokautta kestäneen neuvottelumaratonin tulos osoitti, että kaveria ei rahaliitossa jätetä. Ei, vaikka ehkä parempi olisi.

Mutta silti.

Mitä enemmän viimeisintä(kin) pelastuspakettia pyörittelee, sitä enemmän se tuntuu huonolta vitsiltä. Näen silmissäni pilapiirroksen, jossa kaikki uupuneet Jutat, Wolfgangit, Evangelokset ja muut ahtautuvat useammasta kohdasta lohkeilevan pelastusrenkaan sisään, kävelevät portaita alas tyhjään altaaseen ja toteavat, että hyvin kelluu.

Miksi näin? Pakettihan on kompakti ja konkreettinen. Mitä vielä pitäisi?

Olla rehellinen.

Koko rakennelman kannalta ratkaisevaa on Kreikan tuleva talouskasvu. Vain todellisuuden pois päältä kytkevä tomppeli väittää, että Kreikan valtion velan osuus kansantuotteesta laskee nykyisestä yli 160 prosentista 120,5 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Se edellyttäisi rapsakkaa kasvua joka vuosi, mutta luvassa on pitkää miinusta vielä toivottoman pitkään.

Kreikan talouden palauttaminen kasvu-uralle edellyttäisi palkkojen ja hintojen dramaattista leikkaamista kautta linjan. Ne ovat nousseet keinotekoisesti, koska euron tuomilla halvoilla koroilla on ostettu pääasiassa tavaraa ulkomailta. Samaan aikaan vientiteollisuuden kehittäminen on unohdettu. Hintojen pitäisi laskea yli 30 prosenttia, jotta Kreikassa päästäisiin edes Turkin tasolle. Todellinen kilpailukyvyn palauttaminen edellyttäisi 50 prosentin leikkausta.

Jos Kreikalla olisi vielä drakmansa, korjausliike olisi helppo. Kun ei ole, hintoja ja palkkoja pitäisi laskea reaalitaloudessa – siis aikuisten oikeasti. Esimerkki löytyy Irlannista. Siellä hinnat ovat laskeneet kriisivuosina 16 prosenttia kilpailijamaihin verrattuna ja vaihtotaseen neljän prosentin vaje on sulanut pois.

Mutta Kreikassa ei ole vientiteollisuutta kuin nimeksi eikä sen etuja aja kukaan riittävän rivakasti. Siksi reaalinen korjausliike on poliittinen illuusio.

Niukasta kasvusta voi syyttää myös Kreikan pelastajia. Säästöjen rinnalla olisi pitänyt tukea elvytystä eli käytännössä julkisia investointeja. Totta. Säästöt palauttavat kyllä osaltaan kansantalouden kilpailukykyä, mutta ilman muita piristysruiskeita ne hyydyttävät kasvun.

Ongelma ei kuitenkaan ole raha, vaan sen käyttäminen.

Kreikkalaiset asuvat ainutlaatuisen kauniissa maassa, jossa ei ole valtiota. Sellaisen taloudellinen tukeminen on veden kantamista kaivoon. Turhaan on jo yritetty. EU on pumpannut rakennetukina ja muina maksuina Kreikkaan vajaassa 30 vuodessa noin 90 miljardia euroa – netto. Silti talous on monin paikoin kehitysmaatasoa.

Ulkopuolinen pääoma ei auta mitään, jos ei ole toimivaa hallintoa käyttämässä tukia järkevästi. Kansainvälinen yhteistyöjärjestö OECD ihmetteli viimevuotisessa selvityksessään, miksi euroalueeseen otettiin Kreikan kaltainen maa, jonka ministeriöt ja virastot ovat edelleen toivottoman tehottomia. Ei ole seurantaa, lukuja, koordinointia eikä tietojen vaihtoa.

Entä sitten? Mitä vaihtoehtoja pelastajilla ja pelastettavalla tässä tilanteessa on? Ei mitään sellaisia, jotka tulevat halvemmaksi tai ovat kivuttomampia.

Kreikan hallittu konkurssi osana euroaluetta voisi loppupeleissä kirvellä vähiten. Maa saisi mahdollisuuden uuteen alkuun, kun velat mitätöitäisiin. Käytännössä operaatio olisi mutkikas, kallis ja se repisi euroaluetta. Sijoittajat huomaisivat, että konkurssi on mahdollinen ja suhtautuisivat varauksellisemmin muihin kriisimaihin.

Konkurssilla ryyditetty paluu drakmaan parantaisi Kreikan kilpailukykyä, mutta kaikista eron aiheuttamista kammiovärinöistä Kreikka ei selviäisi ilman EU:n massiivista tukea. Myös tässä olisi tartuntavaara: mikä maa siirtyisi omaan valuuttaan seuraavaksi?

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa, että kannattaa aloittaa varautuminen seuraaviin tukipaketteihin. Uskokaa pois. Lisää rahaa menee – myös meiltä veronmaksajilta. Vaihtelua tuo se, että seuraava kohde ei välttämättä ole Kreikka.

Euroalue on huonosti rakennettu helvetinkone, joka kaikesta huolimatta on tuottanut paljon hyvää, mutta jota on mahdoton pysäyttää, kun joku menee pieleen.