Maastopalot työllistäneet palokuntia

Kuiva maasto on aiheuttanut lukuisia maastopaloja. Maasto on ollut liekeissä eri puolilla Helsinkiä ja Hangossa.

Maastopalot ovat tettäneet pelastuslaitoksille työtä. Maasto on talven jäljiltä erittäin kuivaa, ja tulen käsittelyssä on oltava varovainen.

- Tupakan natsat on syytä sammuttaa huolellisesti, ja grillatessa on hyvä varata alkusammutusvälineitä grillin läheisyyteen, kehottaa päivystävä palomestari Jari Lempinen Helsingin pelastuslaitoksesta.

Helsingin Kivikon ulkoilupuistossa Lahdentien ja Porvoonväylän kohdalla syttyi iltapäivällä hankalasti sammutettava 20 aarin maastopalo. Sammutustyöt kohteessa jatkuivat lähes kaksi tuntia. Samaan aikaan aiheuttivat pienemmät maastopalot muualla kaupungissa hälytyksiä toisille yksiköille. Maastoa paloi Tattariharjussa, Pasilan ratapihalla ja Pihlajamäessä ruohikolla.

Puolustusvoimien harjoitusammunnoista aiheutui maastopalo Syndalenin harjoitusalueella Hangossa. Alueella oli jo eilen sattunut ammunnoista syttynyt palo, joka sammutettiin silloin. Eilen palon nujertaminen meni myöhään iltaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat