Maastopalot leviävät Kaliforniassa

Kaksi ihmistä on saanut surmansa ja ainakin 200 rakennusta on tuhoutunut Etelä-Kalifornian metsäpaloissa.

Kuuma sää ja kovat tuulet ovat kiihdyttäneet San Bernardinon kansallispuistosta alkaneet palot niin voimakkaiksi, etteivät palomiehet saa tulta kuriin.

Kaksi ihmistä on saanut surmansa ja ainakin 200 asuinrakennusta on palanut.

Suuria paloja on ainakin neljällä alueella ja yli 20 000 hehtaaria on jo tuhoutunut.

Tulipalot lähenevät myös Los Angelesia. Kalifornian alueella riehuu tällä hetkellä myös kaksi muuta suurta maastopaloa.

Viranomaiset ovat antaneet uusia määräyksiä asukkaiden evakuoinnista alueelta. Mm. Alta Loman kaupungin asukkaita on kehotettu lähtemään kodeistaan. Jo aiemmin tuhansille ihmisille oli annettu evakuointimääräys.

Kalifornian kuvernööri Gray Davis on julistanut hätätilan Venturan ja San Bernardinon piirikuntiin ja pyytänyt presidentti George Bushia julistamaan alueet tuhoalueiksi.

Säätieteilijöiden mukaan paloja lietsovat kuumuus ja kuivat tuulet jatkuvat edelleen alkuviikosta.

Palomiehet ovat taistelleet maastopaloja vastaan Kaliforniassa jo lähes viikon. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Poliisi on pidättänyt tuhopolttajaksi epäillyn.

(MTV3-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat