Maastopaloja sammutettu kymmeniä

Vaalassa perjantaista riehunut palo on viimein talttunut. Kuivuus ja helle ovat aiheuttaneet myös useita muita paloja ympäri Suomea.

Kainuussa Vaalan Enonkylässä syttynyt sitkeä metsäpalo on talttunut. Paloalueen reunat kasteltiin yöllä ja keskiosaan tehtiin helikoptereilla vesipommitus.

- Näyttää siltä, että palo asettuu, palopaikalla on nyt niin märkää, sanoi palopäällikkö Hannu Mylly aamupäivällä.

Pelastuslaitos valvoo paikalla kuitenkin vielä tämän ja mahdollisesti myös huomisen päivän.

Perjantaina syttynyt palo tuhosi noin 27 hehtaaria metsää. Palo oli rauhoittumaan päin jo eilen aamupäivällä, mutta päivällä virinnyt tuuli herätteli tulen uudelleen henkiin.

Sammutustöihin osallistui pelastuslaitoksen lisäksi paikallista väkeä, Kainuun prikaatin varusmiehiä sekä helikoptereita.

Paloja runsaasti ympäri maata

Useita kymmeniä maastopaloja on roihunnut tänään eri puolilla Suomea. Suurin osa niistä on saatu hyvin hallintaan tai sammutettua.

Pohjois-Savossa Lapinlahdella paloi hehtaarin verran nuorta metsää. Palanut alue sijaitsee vain puolen kilometrin päässä kunnan taajamasta. Etelä-Savossa puolestaan maastoa paloi Heinävedellä.

Etelä-Pohjanmaalla Isojoella eilen illalla syttyneen maastopalon sammutusta jatkettiin tänään edelleen. Palo levisi usean sadan metrin rintamana, mutta tuli tuhosi lopulta vain viisi hehtaaria metsää. Palopaikan lähistöllä on kesämökkejä, mutta ne eivät olleet vaarassa.

Myös eilen illalla Hiihtomaalla Jyväskylässä todennäköisesti nuotiosta alkanutta metsäpaloa sammuteltiin vielä tänään.

Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Hämeessä ja Pohjanmaalla on sammutettu useita maastopaloja, mutta isommilta on vältytty. Koillismaalla Pudasjärvellä uhkaava turvesuopalo levisi metsään, mutta se saatiin sammutettua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat