Maaseutu kärsii työmatkojen verouudistuksesta

Työmatkakulujen korvausviidakkoon kaavaillaan merkittävää rakenteellista uudistusta.

Matkakuluista myönnettävä kilometrikorvaus halutaan jatkossa jakaa kaikille yhtä suurena. Tämä siis kulkuvälineestä huolimatta ja silloinkin, kun vaihtoehtoja yksityisautoiluun ei ole. Asiasta kertoo Aamulehti.

Jos hallitus hyväksyy uudistuksen ensi syksyn budjettineuvotteluissa, uusi malli työmatkakulujen vähennykseen voi olla käytössä jo ensi vuonna.

Hallitusneuvos Panu Pykönen valtionvarainministeriöstä kertoo MTV:n uutisille, että uudistusta alettiin suunnitella hallitusohjelman linjauksen perusteella. Sekava käytäntö on haluttu laittaa remonttiin jo pitkän aikaa, mutta sopua uudistuksen mallista ei ole syntynyt.

Nyt suunniteltu malli on jo käytössä Norjassa ja Tanskassa. Mallia toki sovelletaan Suomen oloihin jonkin verran.

- Pyrimme katsomaan nyt eri näkökulmista, millainen vähennyksen tulisi olla. Toisaalta sen pitäisi olla syrjäseuduillakin työllisyyttä tukeva, toisaalta huomioon pitäisi ottaa myös ympäristönäkökulmat.

Tällä hetkellä kuitenkin ollaan kallistumassa siihen, että syrjäseutuja rokotetaan ympäristönäkökulmien vuoksi.

Uudistuksen myötä kaikki saisivat saman edun per kilometri. Vähennyksen vaikuttaisi jatkossa ainoastaan työmatkan ja työpäivän pituus. Kaikille samansuuruisena myönnettävän kilometrikorvauksen suuruutta Pykänen ei vielä osaa määritellä.

- Aina, kun tehdään rakenteellisia muutoksia, löytyy voittajia ja häviäjiä. Ehkä yksinkertaistaen voidaan sanoa, että oman autoilijan korvaustaso olisi hieman alhaisempi, jos aikaisemmin korvaus on saatu oman käytön mukaan, Pykänen toteaa.

Uudistus koskisi ainoastaan työmatkakorvausten jakoperusteita. Hallitusohjelmassa työmatkalaisten kesken jaettavaan pottiin ei ole kaavailtu korotuksia.

- Kun otetaan huomioon nykytilanne, lisää rahaa ei ole tulossakaan.

Lue myös:

    Uusimmat