Maanvyörymä surmasi Kiinassa

Rankkasateen aiheuttama maanvyörymä on surmannut kymmeniä ihmisiä Lounais-Kiinassa.

Tulvat ja maanvyörymät ovat surmanneet satoja ihmisiä Kiinassa alkuvuonna.

Suuri maanvyörymä on haudannut alleen ainakin 67 ihmistä Lounais-Kiinan Yunnanin maakunnassa. Lähes kolmenkymmenen ruumiit on löydetty ja muiden kadonneiden pelastumisesta on vain vähän toivoa.

Kymmenen kylää alleen peittänyt muta- ja kivivyöry on alueen toinen suuri maanvyörymä tällä viikolla.

Maanvyörymien ohella Kiinassa on kärsitty viime päivinä myös ankarista tulvista. Tulvat ja maanvyörymät johtuvat elokuun alussa alkaneista poikkeuksellisen voimakkaista kesäsateista, jotka ovat olleet rankimpia vuosiin.

Hunanin piirikunnassa Kiinan kansanarmeijan sotilaita on kutsuttu auttamaan ihmisten evakuoinnissa ja teiden sekä siltojen korjaamisessa, kertoi uutistoimisto Xinhua tänään.

Epävirallisten tietojen mukaan tulvissa on saanut kuluneen vuoden aikana surmansa jo liki tuhat ihmistä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat