Maanteillä pääkallokeli

Kaksi ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui hengenvaarallisesti kahden henkilöauton törmäyksessä Lahdentiellä aamupäivällä. Mäntsälän Ohkolassa lähellä Järvenpään rajaa sattunut onnettomuus tukki nelostien klo 10.10:n ja 13:n väliseksi ajaksi. Liikenne ohjattiin kiertotielle.

Törmäys tapahtui, kun jäinen ja osin irtolumen peittämä moottoriliikennetie yllätti toista onnettomuusautoa kuljettaneen vuonna 1953 syntyneen hollantilaisnaisen. Pohjoiseen päin matkalla ollut nainen ohitti rekkaa, kun hänen ohjaamansa henkilöauto lähti heittelehtimään. Auto syöksyi oikea kylki edellä vastaan tulleen henkilöauton keulaan.

Molemmat ohittavassa hollantilaisautossa olleet naiset kuolivat. Heistä toinen oli 1953 syntynyt ja Itävallan kansalainen. Vastaantullutta henkilöautoa kuljettanut vuonna 1952 syntynyt helsinkiläisnainen siirrettiin Töölön sairaalaan. Hänen autossaan ollut turvatyyny laukesi, mutta ei varjellut hengenvaaralliselta loukkaantumiselta.

Onnettomuuspaikalla tie kaartaa pohjoiseen mentäessä loivasti oikealle. Vaikean kelin oletetaan olleen merkittävänä tekijänä tapahtuneessa. Autoissa ei havaittu teknistä vikaa. Tutkijalautakunta selvittää törmäyksen syytä.

Kaksi kuoli Pieksämäen maalaiskunnassa

Ilmeisesti kaksi ihmistä on saanut surmansa kahden auton yhteenajossa Pieksämäen maalaiskunnassa iltapäivällä. Onnettomuus sattui Suonenjoen ja Jyväskylän välisellä 9-tiellä Pieksämäen mlk:n Vanajassa klo 15.45. Poliisi selvittää parhaillaan onnettomuutta ja kehottaa autoilijoita varovaisuuteen kyseisellä tiellä.

Kuusi loukkaantui viitostiellä

Kuusi ihmistä joutui sairaalahoitoon kolmen auton törmäyksessä viitostiellä Pertunmaalla. Kenelläkään loukkaantuneista ei ole hengenvaaraa, mutta kolme autoa romuttui törmäyksessä korjauskelvottomiksi. Lisäksi kolme autoa suistui tieltä väistäessään kolariin joutuneita.

Onnettomuus sattui Höltän kylän risteyksen kohdalla hieman Kuortin taajamasta pohjoiseen klo 11:n jälkeen. Heinolasta Mikkelin suuntaan ajanut farmariauto oli ohittamassa edellään ajanutta perävaunullista kuorma-autoa, kun sen kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan liukkaalla tiellä. Farmariauto törmäsi tämän jälkeen kahteen vastaan ajaneeseen henkilöautoon.

Kolmen auton ketjukolari aiheutti ongelmia muille liikenteessä olleille. Ainakin kolme autoa suistui tieltä yrittäessään väistää kolariin joutuneita. Muun muassa ohitettavan rekan perävaunu suistui ojaan sen hiljentäessä äkillisesti kolarin vuoksi. Ruhjottuaan tien ohessa olleita liikennemerkkejä pyörillään pysynyt ajoneuvoyhdistelmä nousi kuitenkin tielle.

Paikalle hälytettiin kuusi sairasautoa, jotka veivät viisi pahiten loukkaantunutta hoidettavaksi Mikkelin keskussairaalaan. Tämän lisäksi yksi henkilö hakeutui myöhemmin omatoimisesti sairaalahoitoon. Vakavimmin loukkaantui toisen henkilöauton kuljettaja, joka sai vammoja muun muassa rintakehäänsä.

Viitostie oli osittain poikki onnettomuuspaikalla runsaan kahden tunnin ajan. Liikenne sujui kuitenkin toista ajokaistaa pitkin. Tie saatiin kokonaan avatuksi liikenteelle klo 13.30.

Paljon kolareita pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudulla ajettiin tänään lukuisia kolareita: teiden ajourat olivat jäässä, päälle sateli lunta ja kuljettajat eivät osanneet varoa tätä.

Kirkkonummella sai yksi henkilö surmansa rekan ja henkilöauton yhteenajossa kello 14 Jorvaksentiellä. Liikkuva poliisi kehotti autoilijoita ajamaan varovaisesti: tien asfalttipinta oli jäinen, hiekoitus ei pysynyt sen päällä eikä suolakaan purrut jäähän.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat