Maanrakennustyöt aiheuttivat ison tietoliikennehäiriön

Luottokunnassa ilmenneiden laajojen korttimaksamisen häiriöiden taustalla ovat olleet ainakin maanrakennustyöt.

- Konesalien välissä on kolme eri valokuituyhteyttä, joista Elisa on ilmoittanut, että maanrakennustöissä kaksi on mennyt poikki. Nyt liikennettä reititetään uudelleen, kertoo Luottokunnan kauppiaspalveluiden johtaja Björn Ulander.

Luottokunnassa ilmeni tänään aamulla noin kello kymmenen aikoihin iso tietoliikennehäiriö, joka vaikeutti kaupoissa tehtäviä korttimaksuja. Kaikkia kortteja ei pystytty varmentamaan.

Luottokunnan tietohallintojohtaja Pentti Unkurin mukaan ongelma koski koko Suomea.

– Visa Electronilla ei pystynyt maksamaan lainkaan. Ongelma koski ajoittain myös muitakin varmennuksen tarvitsevia kortteja, Unkuri kertoo MTV3 Uutisille.

Vika saatiin kuitenkin korjattua hieman ennen kello 11:ta. Luottokunnan johtajan Björn Ulanderin mukaan korttien varmennus toimii nyt pääosin, mutta ulkomaalaisten pankkikorttien toiminnassa on vielä häiriöitä.

Hänen mukaansa ongelma oli poikkeuksellisen iso.

– Kyllä tämä on ollut hyvin poikkeuksellista. Joskus on ollut häiriöitä ehkä muutamia minuutteja ja jonkun tietyn kauppiasryhmän kanssa. Mutta ei kyllä näin laajaa ongelmaa ole usein ollut, Ulander kertoo MTV3 Uutisille.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat