Maanjäristys ravisteli Los Angelesia

Maanjäristys on ravistellut eilen Los Angelesin kaupunkia Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos USGS määritteli järistyksen voimakkuudeksi noin 5,4 Richterin asteikolla.

Alustavien tietojen mukaan järistys ei saanut aikaan vakavaa tuhoa.

Silminnäkijöiden mukaan järistys huojutti korkeita rakennuksia kaupungin keskustassa. Useita toimistoja ja ravintoloita jouduttiin evakuoimaan. Energiayhtiöt tiedottivat, etteivät alueen öljynjalostamot tai ydinvoimalat kärsineet vaurioita. Los Angelesin liepeillä sijaitsee kaksi ydinvoimalaitosta. Myöskään Los Angelesin kansainvälisen lentokentän toimintaan järistys ei vaikuttanut.

Järistys sattui Chino Hillsissä 50 kilometriä itään Los Angelesin kaupungista. Sen keskus sijaitsi noin 12 kilometrin syvyydessä.

Järistys tuntui Kalifornian koko eteläosassa. Se havaittiin 200 kilometrin päässä San Diegossa asti.

Järistystä seurasi jopa 27 pientä jälkijäristystä. USGS:n edustajan Kate Huttonin mukaan on vain viiden prosentin mahdollisuus, että tulossa on vielä suurempi järistys.

Asiantuntijoiden mukaan on 99-prosenttisen varmaa, että Kaliforniaan iskee suurta tuhoa aiheuttava maanjäristys seuraavan 30 vuoden aikana. Eilinen järistys oli suurin alueella 15 vuoteen. Vuonna 1994 6,7 Richterin asteikolla ollut järistys vavisutti Los Angelesia ja 60 ihmistä kuoli.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat