Maanjäristys aiheutti tsunamipelkoa Tyynellämerellä

Samalla alueella vuonna 1998 merenalainen järistys nostatti Tyynellämerellä kolme tsunamia, jotka surmasivat yli 2000 ihmistä. Tänä aamuna sattunut järistys ei aiheuttanut vahinkoja.

Tyynellämerellä varhain tänä aamuna sattunut voimakas merenalainen järistys on aiheuttanut tsunamipelkoa Papua-Uuden-Guinean rannikkoseuduilla. Järistys oli voimakkuudeltaan 6,1 Richterin asteikolla.

Järistyskeskus sijaitsi kymmenen kilometrin syvyydessä ja lähes 700 kilometrin päässä maan pääkaupungin pohjoisrannalta.

Rannikkokaupunkien asukkaat kertoivat, ettei järistys tuntunut maalla. Merenpinnan tasossa ei havaittu järistyksen jälkeen muutoksia. Alueelle ei annettu tsunamivaroitusta.

Maan vavahtelu palautti paikallisten asukkaiden mieleen vuoden 1998 tapahtumat, jolloin merenalainen järistys nostatti Tyynellämerellä kolme tsunamia. Aallot surmasivat tuolloin yli 2000 ihmistä Papua-Uuden-Guinean pohjoisrannikolla.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat