Maalaustalkoot Aira Samulin vanhuuden kodissa

Talon ulkoseinät on pohjamaalattu valmiiksi jo tehtaalla. Pintamaalaus tehtiin työmaalla, ja sitä varten oli koottu sekä taitava että persoonallinen joukko ystäviä ja tuttuja.

Usein kuulee sanottavan, että talon seinät voi pitää pohjamaalilla talven yli. On kuitenkin selvää, että kunnollinen pintaväri antaa niille paljon paremman suojan talven säitä vastaan.

Maalarimestari Risto Hakkarainen Tikkurila Oy:stä antoi ohjeet hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi:

– Säätila on tärkein tekijä. Lämpötila on oltava riittävän korkea, koko maalaustyön ajan sen on oltava vähintään +5 astetta. Sataa ei tietenkään saa ja ilman suhteellisen kosteuden pitäisi olla alle 80 %.

Maalaa aina varjon puolella

Maalattaessa taloa on kierrettävä siten, että maalataan aina varjossa olevaa seinää. Auringon puolella olevaa seinää ei tule maalata, sillä auringonpaiste kuivattaa tuoreen maalin liian nopeasti eikä se tartu kunnolla kiinni.

Airan maalaustalkoissa kävi erinomainen tuuri tässäkin suhteessa, sillä säätila oli paras mahdollinen.

Nurkkalaudat maalattiin pukkien päällä ennen niiden kiinnittämistä seiniin. Kuivuttuaan ne kiinnitettiin ja naulojen kannat maalattiin piiloon - jokaisen kannan voi käsitellä erikseen, mutta siisteimmän tuloksen saa aikaan maalaamalla laudat kokonaan. Vesikourujen kiinnittämisen jälkeen talo onkin ulkoapäin varsin valmiin näköinen.

Lisätietoja:

Tikkurila Oy

www.tikkurila.fi

Lapponia House Oy

www.lapponiahouse.com

Lue myös:

    Uusimmat