Maalahden siat kuolivat ammoniakkimyrkytykseen

Poliisin arvion mukaan Pohjanmaalla sijaitsevan sikalan siat olivat olleet huonolla hoidolla noin kahden kuukauden ajan.

Poliisi epäilee Maalahden sikakuolemien pääsyyksi ammoniakkimyrkytystä. Poliisi uskoo, että suurin osa sikakuolemista on ehkä johtunut teknisen vian aiheuttamasta ammoniakkimyrkytyksestä. Poistamattoman lannan sisältämä ammoniakki on voinut myrkyttää siat, sanoo komisario Mika Jylhä Mustasaaren poliisista.

Vielä aamulla poliisin näkemys oli, että eläimet olivat todennäköisesti nääntyneet nälkään.

Maalahtelaisesta sikalasta löydettiin viime torstaina 600 kuollutta sikaa. Lisäksi noin 400 eläintä jouduttiin lopettamaan huonon kunnon vuoksi.

Mustasaaren poliisi ei ole vielä kuullut tilan omistajaa. Uusista tiedoista huolimatta poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena.

Poliisi arvioi, että eläimet olivat olleet huonolla hoidolla noin kahden kuukauden ajan. Tapaus tuli ilmi, kun tilalta mentiin hakemaan sikoja teurastettavaksi.

Mustasaaren poliisin mukaan kyseinen sikala oli melko uusi. Poliisi ei vielä pysty arvioimaan eläinten heitteillejätön syitä, sillä tilan omistajaa ei ole vielä kuultu.

Tapausta tutkitaan eläinsuojelurikoksena. Rikoksesta rangaistuksena on sakkotuomio, eläimenpitokielto tai vakavimmissa tapauksissa jopa vankeustuomio.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat