Maakuntien puhelinyhtiöt suojautuvat yritysvaltaajilta

Maakuntien puhelinyhtiöt suojautuvat kilpailijoiden nurkanvaltauksilta ostamalla toistensa osakkeita. Taloussanomien mukaan kyseessä on myös puhtaasti sijoitustuottojen hakeminen.

Puhelinyhtiöt kuuluvat Finnetiin, joka on alueellisten operaattorien etujärjestö. Se pyrkii välttämään ostoilla esimerkiksi Soneran ja Elisan nurkanvaltausyritykset. Nurkanvaltausten vaarana pidetään muun muassa sitä, että osakkeet päätyisivät sijoitusyhtiöille, jotka pyrkivät pikarahastukseen.

Alueelliset operaattorit ovat ostaneet toistensa osakkeita, mutta myös toisiaan kokonaan. Näin tapahtui esimerkiksi viime vuonna, kun Kankaanpään Puhelin ja Huittisten Puhelin sulautuivat Satakunnan Puhelimeen. Finnet-liitossa on 33 alueellista operaattoria.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat