Maakuntien liitoille vetovastuu alueiden kehittämistyössä

Maakuntien rooli korostuu alueiden kehittämistyössä hallituksen tuoreessa lakiesityksessä.

Aiempi laki velvoitti kehittämään koko maata tasapuolisesti, vaikka alueiden tarpeet ovat hyvin erilaiset. Tuore laki antaa toteutuessaan entistä paremmat mahdollisuudet yhdistää EU:n aluepolitiikka Suomen alueellisiin tavoiteohjelmiin.

Uusi alueiden kehittämislakiehdotus vahvistaa jo vuodesta 1994 lähtien voimassa olleen käytännön, jolla alueiden kehittäminen siirrettiin maan 19 maakunnan ja Ahvenanmaan itsehallintoalueen tehtäväksi. Näin maakuntaliitot voivat tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja lyhyemmän aikavälin maakuntaohjelmia kunkin alueen erityistarpeista lähtien.

Aiempi laki velvoitti kehittämään alueita tasapäisesti. -Täällä Etelä-Suomessa voi olla ratkaisu se, että voimme pääkaupunkiseudun kasvua jakaa laajemmalle alueelle. Itä- ja Pohjois-Suomessa varmaan on eräs ratkaisu se, että ne resurssit, jotka siellä on käytetään hyvin tarkasti hyödyksi ja tuetaan olemassa olevia, eläviä kyliä esimerkiksi, maakuntajohtajien puheenjohtaja Hannu Penttilä Hämeen liitosta kertoo.

Uusi alueiden kehityslaki antaa toteutuessaan entistä paremmat mahdollisuudet yhdistää EU-tuet ja valtion alueelliset määrärahat maakuntien kehittämiseen. - Pyritään luomaan myös kansallisia kehittämisvälineitä erityisesti valtion lähivuosien alueellisen budjetin laatimisen kautta erityisenä toteutussuunnitelmana, joka kussakin maakunnassa sitten tämän jälkeen tehtäisiin yhdessä valtion viranomaisten kanssa, Penttilä kertoo.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 25.04.2002)

Lue myös:

    Uusimmat