Maakotkien poikasia vähiten kymmeneen vuoteen

Maakotkien pesintä on jälleen tänä vuonna sujunut heikosti. Aloitetusta yli 300 pesästä vain 73:ssa saatiin poikasia.

Pesissä havaittiin 78 rengastusikäistä poikasta, kertoo Metsähallitus. Maakotkien pesinnät ovat onnistuneet huonosti jo usean vuoden ajan.

Poikasten määrä on nyt pienempi kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pesintä on onnistunut sitä huonommin, mitä etelämmäksi mennään. Oulujoen eteläpuolelta tavattiin ainoastaan kolme poikasta.

Tärkeimpinä syinä huonoon pesintätulokseen olivat ankara talvi ja heikko ravintotilanne. Kulunut talvi oli kylmä ja paksuluminen, eikä maakotkien tärkeimpiä saaliseläimiä, kuten kanalintuja tai jäniksiä ollut riittävästi.

Valtaosa maakotkista pitää reviirinään Ilomantsi-Vaasa-linjan pohjoispuolta, vaikka osa viihtyy myös Varsinais-Suomessa. Etelä-Suomesta maakotkat hävisivät jo 1900-luvun alussa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat