Maakaasun käyttö vähentyi 2004

Suomessa käytettiin maakaasua vuonna 2004 reilut 46 000 gigawattituntia. Käyttö laski runsaat kolme prosenttia edellisestä vuodesta. Tähän vaikutti mm. keskimääristä lämpimämpi sää ja maltillisena pysynyt sähkön hinta, kertoo maakaasun maahantuojayhtiö Gasum.

Maakaasun tuonti Suomeen oli viime vuonna yhteensä 4,61 miljardia kuutiometriä. Vuoden 2004 loppuun mennessä maakaasua tuotiin kaikkiaan 69,7 miljardia kuutiometriä. Pääosa maakaasusta menee yhdyskuntien ja teollisuuden voimalaitoksille.

Maakaasun osuus Suomen kokonaisenergian kulutuksesta on noin 11 prosenttia. Vuoden 2005 kulutuksen Gasum arvioi säilyvän samalla tasolla kuin vuonna 2004. Lähivuosille Gasum ennakoi merkittävää käytön lisäystä.

- Vuoden alussa käynnistyneen päästökaupan vaikutuksia ei vielä varmuudella tiedetä", toteaa markkinointijohtaja Björn Ahlnäs Gasumilta.

- Maakaasu on kuitenkin muihin fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna puhtaampi vaihtoehto, joten päästökauppa lisää sen kilpailukykyä.

Maakaasun käyttö monipuolistuu liikenteessä. Ensimmäinen julkinen maakaasun tankkausasema otetaan käyttöön Helsingin Malmilla helmikuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat