Maailmassa jo 10 miljoonaa rikasta

Maailman rikkaiden määrä on noussut 10,1 miljoonaan henkilöön. Rikkaiden ihmisten määrä kasvoi eniten Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa.

Tiedot selviävät Merrill Lynchin ja Capgeminin maailman varallisuutta tarkastelevasta World Wealth Report -tutkimuksesta. Sen mukaan varakkaiden henkilöiden määrä kasvoi viime vuonna kuusi prosenttia vuoteen 2006 verrattuna.

Tutkimus luokittelee varakkaiksi henkilöiksi ne, joilla on kiinteistöt pois lukien vähintään miljoona dollaria eli noin 640 000 euroa rahallista omaisuutta. Ensimmäistä kertaa tutkimuksen historiassa varakkaiden henkilöiden omaisuuden keskiarvo nousi yli neljän miljoonan dollarin. Tutkimus toteutettiin nyt kahdennentoista kerran.

Yksittäisistä maista varakkaiden määrä kasvoi eniten Intiassa, 22,7 prosenttia. Kiinassa varakkaiden määrä puolestaan kasvoi 20,3 prosenttia. Kiinassa muhii lisäksi parhaillaan "varakkaan massan" räjähdysmäinen kasvu. Varakkaalla massalla tarkoitetaan ihmisiä, joiden omaisuus jää vielä alle miljoonan dollarin rajapyykin.

Venäjällä varakkaiden määrän kasvu laantui hieman. Maan bruttokansatuote kuitenkin kasvoi. Talouden kasvu on tutkimuksen mukaan osoitus siitä, että muu maailma näkee Venäjän yhä enenevässä määrin merkittävänä globaalina toimijana. Myös Venäjän koko ajan kehittyvien ulkosuhteiden uskotaan parantavan talouden perusteita entisestään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat