Maailmanpankki alensi kasvuennusteitaan

Maailmanpankki on pudottanut arviotaan maailmantalouden kasvunäkymistä.

Pankki arvioi nyt, että talous yltää tänä vuonna vain kolmen ja ensi vuonnakin vain 3,3 prosentin kasvuun.  

Kasvua jarruttavat etenkin euroalueen, Japanin ja eräiden kehittyvien talouksien heikot näkymät, jotka jättävät varjoonsa öljyn halpenemisen tuomat hyödyt, pankki toteaa keskiviikkona julkistetussa raportissaan.  

Pankki alensi tuntuvasti arviotaan myös Venäjän talousnäkymistä. Pankki arvioi nyt, että Venäjän talous supistuu tänä vuonna 2,9 prosenttia, kun vielä joulukuussa se povasi Venäjälle vain 0,7 prosentin alamäkeä.   

Esimerkiksi Venäjän valtiovarainministeriö ja luottoluokittaja Fitch ovat arvioineet Venäjän talouden supistuvan tänä vuonna vielä enemmän, noin neljä prosenttia.  

Lue myös:

    Uusimmat