Mainos

Maailmanpankki: Aasiassa pahin ohi

Suomalaisyrityksille vientitakuita myöntävä Takuukeskus uskoo selviänsä suurimmitta riskeittä Aasian rahoituskriisistä, vaikka Takuukeskuksen takuista 40 prosenttia suuntautuu Kaakkois-Aasiaan. Takuukeskuksen toimitusjohtaja Aarne Heikinheimo on rauhallisin mielin, koska Takuukeskuksen takuut kohdistuvat enimmäkseen pitkävaikutteisiin investointiprojekteihin.

Siksi hän ei usko, että laitoksen takuista realisoituisi riskejä Aasian talouskriisin takia.
-Jos tulee kauppoja, jossa me takaamme lyhytaikaisia saatavia aasialaiselta ostajalta, mietimme tilannetta nykyistä tarkemmin, hän sanoo.

Takuukeskuksella on Kaakkois-Aasiassa noin 15 miljardin markan edestä vientitakuita eli vajaa puolet laitoksen vientitakuista. Tämä taas johtuu siitä, että Itä- ja Kaakkois-Aasia on kovaa kasvualuetta, jonne suomalaisyritykset ovat tehneet paljon kauppoja. Suomalaisyritysten vienti Kaakkois-Aasiaan on tällä vuosikymmenellä kasvanut nelinkertaiseksi ja tällä haavaa Itä- ja Kaakkois-Aasian osuus Suomen kokonaisviennistä on yli 11 prosenttia.

Aasia säilynee vastedeskin merkittävänä vientikohteena talouskriisistä huolimatta. Ja jotkut povaavat jo parempia aikoja Aasiaan. Ainakin Uutistoimisto Reutersin haastattelema Maailmanpankin pääjohtaja James Wolfensohn arvioi, että Aasian kriisissä pahin on jo ohi.

Wolfensohnin mukaan kriisialueen maat eivät näillä näkymin tarvitse lisää raha-apua. Kaakkois-Aasian maiden ongelmien Wolfensohn arvioi kestävän muutaman vuoden ajan.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.