Mainos

Maailmanlaajuisia mielenosoituksia Irak-iskua vastaan

Irakia uhkaavaa sotaa on tänään vastustettu näyttävästi mielenosoituksissa eri puolilla maailmaa. Rauhanpuolustajat olivat liikkeellä niin Aasian, Euroopan kuin Yhdysvaltainkin suurkaupungeissa.

Japanin pääkaupungissa Tokion mielenosoitukseen osallistui yli 4 000 ihmistä. Moskovassa Yhdysvaltain-suurlähetystön edustalle saapui puolestaan noin 400:n punaisia lippuja kantaneen mielenosoittajan joukko, joka mm. kehotti amerikkalaisia "pitämään näppinsä irti Irakista".

Saksan Rostockissa vasemmistopuolue PDS:n järjestämään rauhanmielenosoitukseen osallistui muutama tuhat ihmistä. Irakin sodan vastustaminen oli saanut ihmiset liikkeelle myös Heidelbergissä ja Tübingenissä.

Ranskan pääkaupungissa Pariisissa poliisi arvioi noin 6 000 ihmisen olleen liikkeellä vastustamassa Yhdysvaltain sotasuunnitelmia. Poliisin mukaan mielenosoituksia järjestettiin myös kymmenissä muissa kaupungeissa.

Yhdysvaltain uskollisimman liittolaisen Britannian kaupungeissa oltiin myös liikkeellä vastustamassa sotaa. Illaksi oli luvassa kynttilämielenosoitus muun muassa Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa.

Myös Ruotsissa mielenilmauksia järjestettiin useilla paikkakunnilla. Päätapahtumaan Göteborgissa osallistui iltapäivällä poliisin arvion mukaan 5 000 - 6 000 mielenosoittajaa. Julisteissa vastustettiin sodan lisäksi myös Irakin diktatuuria.

Sotaa ja erityisesti Yhdysvaltoja vastustettiin tänään myös useissa arabimaiden pääkaupungeissa - muun muassa Syyrian Damaskoksessa ja Egyptin Kairossa - järjestetyissä mielenosoituksissa.

(STT-AFP)

(Seitsemän uutiset 18.01.2003)

(Kymmenen uutiset 18.01.2003)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.