Maailman siivouspäivänä kerättiin roskia melasta auton osiin – tapahtumia eri puolilla Suomea

0:54

Tänään eri puolilla maailmaa ja Suomessa kymmenillä paikkakunnilla kerättiin roskia Maailman siivouspäivänä.

– Jotta näihin roskiin voi jotenkin vaikuttaa, niin se on tekemällä itse sitä siivoamista, painottaa vapaaehtoisena roskia tänään kerännyt Veera Anttila.

Roskia kerättiin joko rauhassa kävellen, tai muodikkaasti juoksulenkin lomassa ploggaillen. Ploggailu on peräisin Ruotsista, jossa keksittiin yhdistää juoksuharrastus roskien keräilyyn.

Maailman siivouspäivä sai alkunsa Virosta

Maailman siivouspäivä sai alkunsa kymmenen vuotta sitten Virosta. Järjestäjien mukaan tänä vuonna mukana on yli 150 maata. Suomessa tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Helsingin Tokoinrannassa Helsingin Nuorkauppakamari yhteistyössä muiden Helsingin kauppakamareiden kanssa järjestämässä tapahtumassa kerättiin porukalla roskia iltapäivällä.

HEL-UnTrashed järjesti World Clean Up Day:n, eli suomeksi Maailman siivouspäivän kunniaksi tapahtumia viikon ajan ja tänään kerättiin vielä roskia. Tapahtuman tavoitteena oli luoda parempaa tietoisuutta ympäristömme tilasta ja sen käytöstä. 

– Olimme aikaisemmin pohtineet, että haluaisimme lisätietoa siitä, miten kaupungin puhtaanapito toimii ja Maailman siivouspäivä oli nyt oiva tilaisuus laajentaa tapahtumaa viikon mittaiseksi ja nyt päätimme viikon siivouspäivään – tietenkin siivoamalla, kertoo HEL-UNTrashedin projektipäällikkö Terhi Siitonen.

Tupakantumppeja eniten

Vapaaehtoisena roskia kerännyt Anttila muistuttaa, että vaikka kaupungin puolesta järjestetään jätehuolto, niin apukäsille voi aina silloin tällöin olla tarvetta.

– Eikä se minulta ole pois, jos vietän täällä puistossa iltapäivän kavereiden kanssa tekemällä jotain yleishyödyllistä.

Roskista yleisimpiä olivat tupakantumpit, kertovat Anttila ja Siitonen.

– Löysimme myös polkupyörän renkaan, melan, lasin sirpaleita ja auton osia, mutta eniten tupakantumppeja. Niitä on kerätty ihan urakalla, Terhi Siitonen kertoo.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja