Maailman sademäärät kasvaneet

Sademäärät ovat nousseet koko maailmassa kaksi prosenttia vuosisadan alusta, ilmenee Yhdysvaltain avaruustutkimuslaitos NASA:n tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan sademäärä on kasvanut 2,4 millimetriä vuosikymmenessä 1900-luvun alusta lähtien. Siten esimerkiksi vuonna 1988 maailman sademäärä oli 22 millimetriä enemmän kuin vuonna 1900.

Tutkimustulokset perustuvat uudentyyppiseen sääilmiöitä mittaavaan matemaattiseen tekniikkaan, joka tutkijoiden mukaan avaa merkittäviä uusia mahdollisuuksia ymmärtää sademäärien muutoksia ja niiden roolia sääprosesseissa. NASA:n mukaan tutkimusta jatketaan selvittämällä, mikä sateiden lisääntymisen on saanut aikaan.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat