Maailman sää: Vieläkö tornadoja USA:ssa, millaista lomasäätä Euroopassa?

Euroopassa sää on lämmintä, mutta epävakaista. Yhdysvalloissa pahin tornadoriski väistyy loppuviikolla.

Etelä- ja Keski-Euroopassa kehittyy kuurosateita viikonlopun aikana päivittäin.

– Kuurosateet ovat erityisen kovia Pohjois-Italian ja Balkanin alueella ja niihin liittyy rajuja ukkosia. Lauantaina ja sunnuntaina sää poutaantuu Länsi-Euroopassa. Euroopan lämpimin paikka on Espanjan Aurinkorannikolla, missä lämpötilat nousevat yli 30 asteeseen, toteaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Kreikan eteläosassa ja saaristossa lämpötila on yli 25 asteessa. Myös Keski-Euroopassa lämpötilat ovat suomalaisittain kesäisiä, yleisesti parinkymmenen asteen vaiheilla. Kuurosateet kuitenkin viilentävät ilmaa paikallisesti.

Yhdysvalloissa tornadojen ja rankkasateiden aiheuttama tulvavaara oli vielä keskiviikkoaamuna Alabaman osavaltion alueella.

– Tornadoja synnyttänyt rintama liikkuu lähivuorokausien aikana itään, jolloin energianlähteenä toiminut lämmin ja kostea ilmavirtaus Meksikonlahdelta tyrehtyy. Runsaita sateita saadaan vielä torstain kuluessa itärannikolla, mutta tornadoriski alkaa olla tältä erää ohi, sanoo Liisa Rintaniemi.

Ainakin 35 ihmistä on saanut tällä ja viime viikon lopulla surmansa tornadoissa Yhdysvalloissa kuuden eri osavaltion alueella. Tornadot ovat riepotelleet Mississippin, Alabaman, Tennesseen, Arkansasin, Iowan ja Oklahoman osavaltioita.

Suomen ja maailman sääennusteet MTV:n sääsivustolla.

Katso videolta maailman sää.

MTV UUTISET - STT - AFP - REUTERS

Uusimmat