VIDEO: Maailman pisin hyppy ratkaisi upean mäkikisan!

Prevc täräytti uuden maailmanennätyksen - 250m 5:00

Slovenian Peter Prevc täräytti lauantaina Vikersundissa mäkihypyn maailmanennätyksen.

Prevc hyppäsi lentomäkikisan toisella kierroksella 250 metriä ja vei ME-tuloksen uudelle kymmenluvulle. Entinen ennätys oli 246,5 metriä, sen hyppäsi Norjan Johan Remen Evensen vuonna 2011.

Prevc johti kilpailua jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Hän hyppäsi ensimmiäsellään 237,5 metriä. Norjan Anders Fannemel hätyytteli ME-lukemia eilen karsinnassa, mutta joutui tänään myöntämään Prevcin paremmakseen. Kisan kolmanneksi ponkaisi Japanin ikinuori Noriaki Kasai.

Kisan ainut suomalaisosallistuja Harri Olli pääsi 169,5 metrin hypyllään toiselle kierrokselle. Toinen hyppy oli kuitenkin kuin kanan lento ja Olli tysähti 115 metriin. Hän palasi kuitenkin maailmancupin pisteille ensimmäistä kertaa sitten tammikuun 2011. Olli oli lopulta 30:s ja hän sai yhden pisteen.

Prevcillä ja muilla on mahdollisuus parantaa ME-pituutta jo huomenna, kun Vikersundissa kisataan viimeinen kisa ennen MM-kilpailuja. Prevc siirtyi maailmancupin kärkipaikalle.

Maailmancupin kilpailu (HS-225), Vikersund:
1) Peter Prevc          SLO 438,8 p. (237,5 metriä + 250,0 metriä) uusi ME
2) Anders Fannemel      NOR 424,3 (236,0+238,5)
3) Noriaki Kasai        JPN 395,5 (218,5+225,0)
4) Severin Freund       GER 381,9 (210,0+219,5)
5) Andreas Stjernen     NOR 375,9 (226,0+212,0)
6) Dmitri Vassiljev     RUS 371,2 (225,5+219,5)
...
30) Harri Olli          FIN 170,1 (169,5+115m0)

Maailmancupin kokonaiskilpailu (23/31 kisaa):
1) Peter Prevc       SLO 1250 pistettä
2) Stefan Kraft      AUT 1208
3) Severin Freund    GER 1063
4) Roman Koudelka    CZE 1021
5) Anders Fannemel   NOR  978
...
27) Lauri Asikainen  FIN  152
35) Jarkko Määttä    FIN   98
51) Ville Larinto    FIN   35
58) Sami Niemi       FIN   19
59) Anssi Koivuranta FIN   18
79) Janne Ahonen     FIN    3
82) Harri Olli       FIN    1

Lue myös:

    Uusimmat