Maailman onnellisin valtio on Vanuatu

Maailman onnellisuusvertailun jumbosijaa pitää Zimbabwe, Suomi puolestaan jää vertailussa 123. sijalle. Suomen taakse jäivät kuitenkin muun muassa Ranska, Yhdysvallat ja Australia.

Maailman onnellisimmat ihmiset löytyvät pikkuruisesta Vanuatun saarivaltiosta Tyyneltämereltä, kertoo tuore tutkimus. Brittiläisen tutkimuslaitos New Economics Foundationin (NEF) tutkimuksessa selvitettiin ihmisten hyvinvointia ja heidän vaikutustaan ympäristöön.

Tarkempia tutkimuksen kohteita olivat ihmisten tyytyväisyys elämäänsä, odotettavissa oleva elinikä sekä ns. ekologinen jalanjälki eli se, kuinka paljon väestön elämiseen tarvitaan maapinta-alaa ja energiaa.

- Tokikaan millään yksittäisellä maalla asiat eivät ole täydellisesti mallillaan, muistutti NEF:n hyvinvoinnin tutkimuksen keskuksen johtaja Nic Marks.

- Tutkimus antaa kuitenkin viitteitä siitä, miten voisimme mahdollistaa pitkän ja onnellisen elämän kaikille samalla, kun eläisimme ympäristön kapasiteettia kunnioittaen.

Viiden onnellisimman joukkoon ylsivät Vanuatun ohella Kolumbia, Costa Rica, Dominica ja Panama.

Suomen sijoitus onnellisuuden ranking-listalla on 123, jota voisi luonnehtia kehnomman keskitason suoritukseksi. Hienoisen loven suomalaisten onnellisuuteen tosin nakertanee vielä jälkikäteen se, että Ruotsi päihitti Suomen vertailussa niukalla neljän sijan erolla. Suomen taakse jäivät kuitenkin muun muassa Ranska, Yhdysvallat ja Australia.

Pietarissa tänä viikonloppuna kokoontuvilla G8-maiden edustajilla ei tutkimuksen mukaan ole juurikaan aihetta hymyyn. Parhaiten vauraista teollisuusmaista menestyi Italia, joka on maailman 66. onnellisin valtio. Perässä tulivat järjestyksessä Saksa, Japani, Britannia, Kanada, Ranska, Yhdysvallat ja Venäjä, jonka sijoitus oli 172.

Koko onnellisuusvertailun jumbosijalle jäi Zimbabwe, jonka kanssa häntäpaikkoja pitelevät Swazimaa, Burundi, Kongon demokraattinen tasavalta sekä Ukraina.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat