Mainos

Maailman kriisit painavat suomalaisnuoria

Tänään vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. 

Suomessa Mannerheimin Lastensuojeluliitto tarjoaa lapsille ja nuorille päivän ajan pidennetysti keskustelupalvelujaan.  

Viime vuonna MLL otti viime vuonna vastaan lähes 30 000 yhteydenottoa. Soittoyrityksiä ja chat-jonoja on kuitenkin jatkuvasti. 

Erityisesti lapsia ja nuoria huolettavat yksinäisyys, koulukiusaaminen ja ulkopuolisuuden tunne. Nuorilla tytöillä huolena ovat masennus, syömishäiriöt ja muut mielenterveydenongelmat.

Myös maailman kriisit huolettavat nuoria.

– Usein se näkyy samantien, kun jostain uutisesta on kerrottu, varsinkin jos lapsilla tai nuorella ei ole ollut ketään aikuista, kenen kautta uutista voi peilata.

– Sotatilanteet saattavat puhuttaa jonkin verran. Sairastumisenpelko on sellainen joka pelottaa, kun esimerkiksi ebolasta puhutaan paljon mediassa, sanoo Auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki.

Pajamäki antaa tunnustusta nuorille heidän vastuullisuudestaan.

– Itseäni lämmittää, että monet nuoreta ottavat yhteyttä meihin toistensa puolesta. Jos jollain on vaikka heränhyt huoli omasta ystävästään, niin he hyvin vastuullisesti ottavat yhteyttä meihin ja kysyvät, miten häntä vois auttaa, Pajamäki kertoo.

Lasten ja nuorten puhelin maratonpäivystää koko päivän ja illan. Päivystys on auki kello 12-21. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.