Mainos

Maailman kauppajärjestö selvittää EU:n banaanintuontisäädöksiä

Maailman kauppajärjestö WTO päätti tänään Genevessä pyytää asiantuntijapaneelia selvittämään, ovatko Euroopan unionin uudet säädökset banaanien tuonnista ja markkinoinnista sopusoinnussa WTO:n säädösten kanssa. Asiantuntijoilla on kolme kuukautta aikaa laatia selvityksensä.

WTO:ssa kiistoja ratkaiseva komitea DSB hyväksyi Ecuadorin esityksen asiantuntijapaneelista. Paneeli on kolmea asiantuntijaa myöten sama, joka päätti vuonna 1977, että EU:n aiemmat banaanintuontisäädökset rikkoivat WTO:n säädöksiä maailmankaupan vapaudesta.

WTO:n edustaja kertoi DSB:n aloittaneen keskustelun asiantuntijapaneelin kokoontumisesta jo EU:n pyynnöstä. EU:n virkamiesten mukaan Ecuadorin esitys vastaa EU:n tavoitteita. Yhdysvaltain suurlähettiläs Rita Hayes kertoi ennen DSB:n kokouksen alkamista, ettei Yhdysvallat vastusta Ecuadorin esitystä. EU:n esitystä ei hänen mielestään ollut esitetty asianmukaisesti.

Yhdysvallat aikoo pyytää WTO:ta hyväksymään kovat pakotteet eli rangaistustullit EU:sta tuotaville tavaroille 568 miljoonan dollarin edestä, ellei EU muuta uusia banaanintuontisäädöksiään Yhdysvaltoja tyydyttäviksi. Yhdysvallat suunnittelee ottavansa pakotteet käyttöön maaliskuun alussa. DSB:n seuraava kokous on 25. tammikuuta, ja tuossa kokouksessa Yhdysvallat pyytää pakotteiden hyväksymistä. Yhdysvaltain Hayes antoi kuitenkin ymmärtää, että jos "EU istuu alas keskustelemaan" banaanikiistasta, niin Yhdysvallat saattaisi harkita aikomustaan uudelleen.

EU:n suurlähettiläs Roderick Abbott epäili tuollaisen tapaamisen tuloksellisuutta pakoteuhan vuoksi. Abbott sanoi toimittajille EU:n olevan valmis asiapitoisiin neuvotteluihin. EU:n edustajan mielestä Yhdysvaltain lähestymistapa heikentää periaatetta, jonka mukaan kauppakiistat ratkaistaan WTO:n monenvälisellä foorumilla.

Yhdysvaltain ja sen liittolaisten - mm. Ecuadorin - mielestä EU itse heikentää WTO:n periaatteita soveltamalla vain osittain asiantuntijapaneelin säädöksiä. Se saa kauppakumppanit nostamaan asiat uudelleen DSB:n ratkaistavaksi, katsovat Yhdysvallat ja sen liittolaiset.

EU:n uudet banaanintuontia koskevat säädökset tulivat voimaan tämän vuoden alussa. EU:n aiemmat banaanintuontisäädökset todettiin WTO:ssa ristiriitaisiksi WTO:n säädösten kanssa. Nuo vanhat EU:n säädökset suosivat banaanien tuontia Euroopan maiden entisistä siirtomaista, jotka sijaitsevat pääasiassa Karibianmerellä. Banaaneja tuotetaan myös muissa Latinalaisen Amerikan maissa, joista suuret yhdysvaltalaiset yritykset tuovat banaaneja.

EU:n uudetkin banaanintuontisäädökset suosivat Yhdysvaltain ja sen liittolaisten mielestä EU:n banaanintuontia entisistä siirtomaistaan. Kaikkien WTO:n jäsenmaiden on noudatettava sen asiantuntijapaneelien päätöksiä.
(STT-Reuters-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.