Maailman johtajat vaativat toimia Lähi-idän kriisin lopettamiseksi

EU vaatii ettei Arafatia vahingoiteta. Yhdysvallat kehottaa Israelia miettimään tekojensa seurauksia ja Arafatia suitsemaan terroristit.

Maailman johtajien enemmistö tuki tänään palestiinalaisten presidenttiä Jasser Arafatia ja vaati kansainvälisiä toimia Lähi-idän väkivaltaisuuksien lopettamiseksi.

EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan mukaan terrorismin vastaisilla sotilaallisilla toimilla on rajansa eikä Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia voida ratkaista sotilaallisilla toimilla. -Emme voi ratkaista palestiinalaiskonfliktia sotilaallisilla toimilla, Solanan tiedottaja sanoi sen jälkeen, kun palestiinalainen itsemurhaiskun tekijä räjäytti itsensä Länsi-Jerusalemissa. Solanan edustajan mukaan Arafat on EU:n silmissä edelleen palestiinalaisten johtaja.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell sanoi tänään Yhdysvaltojen tuomitsevan terroriteot Lähi-idässä. Powell kertoi myös, että Israel oli luvannut, etteivät israelilaiset surmaa tai vahingoita palestiinalaisten presidenttiä Jasser Arafatia.

Powell kehotti Arafatia toimiin niitä vastaan, jotka ovat vastuussa hyökkäyksistä Israelia vastaan. Israelin pääministeriä Ariel Sharonia ulkoministeri Powell kehotti harkitsemaan tarkoin Israelin toiminnan seuraukset.

Zinni pysyy Lähi-idässä

Yhdysvaltain erityislähettiläs Anthony Zinni aikoo jatkaa tulitaukoneuvotteluja uudesta väkivalta-aallosta huolimatta, kertoi Yhdysvaltain Israelin-suurlähetystön edustaja.

Zinni on ollut tällä kertaa kaksi viikkoa Lähi-idässä, mutta ei ole saanut aikaan tulitaukoa. Hän ei ole kuitenkaan luopunut toivosta, edustaja sanoi. Kenraali Zinni aikoo jäädä Lähi-itään ja toivoo tapaavansa palestiinalaisten ja Israelin edustajat tänään.

"Arafatin koskemattomuutta kunnioitettava"

-Tämän sotilaallisen väliintulon on loputtava. Ranska vaatii, että Israel kunnioittaa herra Arafatin turvallisuutta ja fyysistä koskemattomuutta, Ranskan ulkoministeriön edustaja Francois Rivasseau kommentoi Israelin toimia. Hän toivoi Yhdysvalloilta lisää toimia, koska sillä on suurin vaikutusvalta konfliktin osapuoliin.

Sveitsi yhtyi Ranskan kantaan muistuttaen kuitenkin tuomitsevansa myös palestiinalaisten itsemurhaiskut. Venäjän ulkoministerin Igor Ivanovin mukaan Israelin päätös eristää Arafat ei ole omiaan edistämään tilanteen poliittista ratkaisua. Ivanov toivoi kansainvälistä väliintuloa, koska hän pelkää kriisin leviävän. Myös Kiina ilmaisi huolestuneisuutensa tilanteesta ja vaati välitöntä tulitaukoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat