Maailman johtajat tuomitsevat CIA:n kidutuksen

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n käyttämistä kidutusmenetelmistä kertova raportti on herättänyt laajaa paheksuntaa maailmalla. Useat tahot ovat vaatineet syyllisiä oikeuden eteen.

Muun muassa Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier tuomitsi julmat kuulustelumenetelmät.

– Näin inhottavaa demokraattisten arvojen rikkomista ei saa tapahtua enää koskaan, Steinmeier sanoi osoittaen sanojaan myös Yhdysvaltain eurooppalaisille liittolaisille.

EU:n komission edustaja Catherine Ray puolestaan piti läpinäkyvyyttä tervetulleena, mutta sanoi, että raportti nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä Yhdysvaltain tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista.

Tuomioon yhtyivät Kiina ja Iran, joiden omia ihmisoikeusloukkauksia Yhdysvallat on kritisoinut. Samoin teki Afganistanin tuore amerikkalaismyönteinen johto.

– Afganistanin hallitus tuomitsee nämä epäinhimilliset teot mitä ankarimmin, presidentti Ashraf Ghani kommentoi.

Iranin hengellinen johtaja ajatollah Ali Khamenei puolestaan kuvaili arkkivihollistaan Yhdysvaltoja Twitterissä "Ihmisyyden vastaiseksi tyranniaksi".

YK: USA rikkoi kansainvälistä lakia

Puola, jonka alueella sijaitsi yksi raportissa kuvailluista CIA:n pidätyskeskuksista, joutui puolustelemaan osuuttaan.

– Sanoin (presidentti George W.) Bushille, että tämän yhteistyön on loputtava, ja se loppui, sanoi maan entinen johtaja Aleksander Kwasniewski.

YK:n mukaan Yhdysvaltain salattu kuulusteluohjelma rikkoi kansainvälisiä lakia ja ihmisoikeuksia.

Lukuisat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet, että presidentti Barack Obama vie raportissa kuvaillut ihmisoikeusloukkaukset oikeuden käsiteltäviksi. Viranomaisten mukaan on kuitenkin epätodennäköistä, että näin kävisi.

Dick Cheney: Täyttä sontaa

Presidentti Obama myönsi raportin julkistamisen jälkeen, että kiduttaminen on ollut haitallista ja myös amerikkalaisten arvojen vastaista.

– Mikään maa ei ole täydellinen. Meidän vahvuutemme kuitenkin on, että pyrimme avoimesti kohtaamaan menneisyytemme.  
Bushin hallituksen aikainen varapresidentti Dick Cheney ei ollut yhtä katuvainen.

– Raportti on täyttä sontaa, anteeksi vain. Eilen sanoin, että huuhaata, mutta nyt käytän sitä varsinaista sanaa, Cheney sanoi tv-kanava Fox Newsille.

– Teimme täsmälleen sen, mitä piti tehdä jotta saisimme kiinni syylliset syyskuun 11. päivän iskuista. Meidän piti estää uudet iskut ja onnistuimme siinä, hän lisäsi.

Lue myös:

    Uusimmat