Maailman hallituksilla luottamuspula

Skandinavian maat ja Etelä-Afrikka ovat ainoita, joissa kansalaiset uskovat maansa hallituksen toimivan kansalaisten tahdon mukaisesti.

Maailman ihmisistä kaksi kolmasosaa uskoo, ettei heidän maansa hallitus toimi kansalaisten toiveiden mukaisesti. Gallup Internationalin tekemä maailmanlaajuinen tutkimus kertoo myös, että ainoastaan 11 prosenttia luottaa poliitikkoihin.

Tutkimuksen on teettänyt Britannian yleisradioyhtiön BBC World Service. Kyselyyn otti osaa 50 000 ihmistä 68 eri maassa.

Tutkimuksen mukaan Skandinavian maat ja Etelä-Afrikka ovat ainoita, joissa kansalaiset uskovat maansa hallituksen toimivan kansalaisten tahdon mukaisesti. Kyselystä selvisi lisäksi, että lähes puolet ihmistä ei pidä kotimaassaan järjestettäviä vaaleja vapaina tai rehellisinä.

Kaikkein epäluuloisimmin suhtaudutaan poliitikkoihin. Muista valtaapitävistä paremman arvosanan saavat kyselyn mukaan etenkin uskonnolliset johtajat. Kolmasosa ihmisistä haluaisi lisäksi antaa nykyistä enemmän valtaa esimerkiksi kirjailijoille ja muulle sivistyneistölle.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat