Maailman ensimmäinen mammamuseo avataan

Maailmasta löytyy sinapille, kidutukselle, erotiikalle, autoille, marmorikuulille ja vaikka mille muulle omistettuja outoja museoita, muttei yhtäkään äitiyteen keskittynyttä. New Yorkiin avataan kuitenkin pian mammamuseo, ensimmäinen laatuaan.

Yhdysvaltalainen neljän lapsen äiti Joy Rose on paiskinut jo miltei vuosikymmenen töitä pystyttääkseen äitiydelle omistetun museon. Hänen unelmansa täyttyy tässä kuussa, kun mammamuseo (Museum of Motherhood, M.O.M) avautuu pop-up-tilaan New Yorkissa. Museossa nähdään näyttelyitä ja esityksiä, mutta se tarjoaa lisäksi tilan opetukselle.

Joy Rosella on pitkä uran äitien tunnetuksi tekemisestä. Hän on äitiyttä juhlistavia festivaaleja järjestävän yrityksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja ja rockbändi Housewives on Prozacin laulaja. 2009 Rose voitti palkinnon ruohonjuuritason aktivismistaan.

Rose kertoo Working Mother -sivuston haastattelussa saaneensa idean museon perustamiseen sellaisen puutteesta.

– Tähän asti ei ole ollut museoita, jotka olisi omistettu tärkeälle työlle, seuraavan sukupolven synnyttämiselle. Tällainen tarvittiin. Näkemys perustuu yksinkertaiseen ideaan luoda äideille ja perheille omistettu tila, joka kokoaa yhteen kirjaston, opetustilat, perhekeskuksen, näyttelyitä ja esityksiä.


MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock (Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.)

Lue myös:

    Uusimmat